Britannian X-Factor-laulukilpailuun osallistunnut Saara Aalto kommentoi brittilehdelle, ettei Suomessa ole mitään. Se nostatti kiivaan keskustelun nettifoorumeilla. Suomalaiset olivat tyrmistyneitä, ettei Aalto hehkuttanutkaan suomalaista koulutusta, tasa-arvoa tai hyvinvointivaltiota.

Suomalaisten reaktiossa ei ole mitään erityisen suomalaista. Olen asunut koko aikuiselämäni Britanniassa ja Turkissa. Niissäkin maissa ihmiset haluavat, että ulkomailla vaikuttavat maanmiehet ja -naiset kehuisivat koti­maataan ja kertoisivat ulkomaiselle medialle sen ihmeistä aina kun on mahdollisuus.

Oman kotimaan parjaaminen ei ole suuressa huudossa missään. Turkissakin ajoittain luullaan, että kun joku tähti kommentoi Turkista ulkomailla mitä milloinkin, koko maailman huomio on hänessä.

Oman ajan voi sijoittaa kuitenkin viisaammin kuin pahoittamalla mielensä muiden kotimaata koskevista kommenteista. Jokainen meistä pitää tärkeinä asioita, jotka ovat sillä hetkellä omassa elämässä ratkaisevia. Aalto on nuori nainen, joka pyrkii rakentamaan kansainvälisen uran laulajana. Hänelle Britannia tarjoaa selvästi enemmän mahdollisuuksia kuin Suomi. Myöhemmin voi olla toisin.

Itse palasin Suomeen lapseni synnyttyä, koska Suomi tarjoaa hänelle paljon paremman peruskoulutuksen kuin Iso-Britannia tai Turkki.

Se, miten erilaisista näkökulmista käsin jokainen meistä oman tärkeysjärjestyksensä luo, on vahvasti myös Donald Trumpin vaalivoiton taustalla Yhdysvalloissa. Trump lupaili suurta muutosta nykymenoon kyllästyneille äänestäjilleen ja antoi  vähemmistöille verbaalisesti köniin.

Suomessa mielikuvat vauraasta, hyvinvoivasta Amerikasta on usein rakennettu median, televisiosarjojen ja lyhyiden lomamatkojen varaan. Maan sisäisistä jännitteistä ei kaikilla ole kovinkaan selkeää käsitystä, mikä selittää sen, miksi Trumpin voitto oli monelle niin suuri yllätys. Kollektiivinen vitutus – anteeksi rehellisyyteni – on kuitenkin erinomainen lähtökohta populististen poliitikkojen vaalikampanjoinnille. Sen tietää Laura Huhtasaarikin.

Omissa ympyröissä samanmielisten kanssa turiseminen on toki leppoisaa, mutta yhteiselo tällä planeetalla tuskin onnistuu kuplista käsin. Eriävät mielipiteet vavisuttavat niitä ja herättävät erilaisiin todellisuuksiin, vaikka mielipiteistä osa olisikin tuulesta temmattuja.

Jos minulta kysyttäisiin, minkälaisia poliittisia asenteita haluaisin viedä Suomesta esimerkiksi Turkkiin tai Yhdysvaltoihin, olisi se kaikin puolin rakentavampi ilmapiiri yhteiskunnassa ja työ polarisaatiota vastaan.

Suomeen taas toisin ulkomailta rohkeutta olla rehdisti samaa mieltä siitä, että välillä me voimme olla asioista myös eri mieltä. Sen jälkeen elämä jatkuu.

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, joka asuu osan vuodesta Turkissa ja Kyproksella.