YK:n väestörahasto: 10-vuotiaisiin tyttöihin investoitava

Kymmenen on ikä, jolloin tyttöjen pitäisi tehdä tärkeitä valintoja elämässään. Monissa maissa heidät kuitenkin nähdään hyödykkeinä, kerrotaan YK:n väestörahaston uudessa raportissa.

Maailman pitäisi investoida enemmän 10-vuotiaiden tyttöjen oikeuksien toteutumiseen. Se ratkoisi monia ongelmia ja tuottaisi etenkin kehitysmaihin miljardeja euroja, sanoo YK:n väestörahasto Unfpa tänään ilmestyneessä maailman väestöraportissaan.

Vuosittain ilmestyvän raportin tämänkertainen teema ovat 10-vuotiaat tytöt, koska se on ikä, jona murrosikä lähestyy. Osissa maailmaa tytöt pystyvät tämän ikäisinä tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän koulutukseensa ja myöhemmin työuraansa, mutta monissa maissa murrosikä on aikaa, jolloin tytöt nähdään pikemminkin hyödykkeenä, jotka voidaan myydä tai ostaa. Monet tytöt pakotetaan naimisiin, otetaan pois koulusta ja heiltä aletaan odottaa lasten hankkimista, raportissa kerrotaan.

Unfpan mukaan maailmassa on noin 60 miljoonaa 10-vuotiasta tyttöä. Heistä yli puolet elää sellaisissa maissa, joissa sukupuolten epätasa-arvo on erityisen suuri. He saavat koulun päätöksen poikia harvemmin, ja myös heidän terveytensä on poikia huonompi.

Raportin mukaan tyttöihin investoiminen toisi rahaa kehitysmaihin. Jokainen koulutusvuosi tuo tytöille aikuisena keskimäärin 11,7 prosenttia lisää palkkaa. Jos kaikki 10-vuotiaat tytöt saisivat yläkoulun päätökseen, kehitysmaat saisivat vuosittain noin 21 miljardia dollaria eli noin 19 miljardia euroa lisää.

Tyttöjen asemaan kiinnitettiin huomiota myös viime viikolla YK:n tyttöjen päivänä, jolloin muun muassa Pelastakaa Lapset -järjestö kertoi, että joka 7. sekunti alle 15-vuotias tyttö menee naimisiin.

Artikkeli on osa maailma.netin vuosina 2015–2016 toteutettavaa Pitkäsoittoa kehityspolitiikasta -juttusarjaa. Hanke on rahoitettu ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!