Artikkelikuva
Kuubalainen Jóvenes Clásicos del Son -yhtye esiintyy Savoy-teatterissa 16.10.

Sonin ja boleron ilosanomaa!

Kuubalaisbändi Jóvenes Clásicos del Son tuo hehkua Helsingin syksyyn.

Savoy-teatterin syksyyn saapuu kuubalainen Jovenes Clásicos del Son -orkesteri. Se kokoaa taatusti yhteen helsinkiläiset kuubalaisen musiikin ja tanssin harrastajat. Heitä Helsingissä riittää.

Mikä se on mikä tekee kuubalaisesta musiikista niin suosittua maailmassa?

”Koska se on niin monipuolista ja sitä on niin paljon, useita eri genrejä sonista salsaan, rumbasta timbaan, esimerkiksi. Ja se, että 1940- ja 1950-luvulta lähtien iso joukko kuubalaisia emigroitui Yhdysvaltoihin. Sieltä se homma sitten lähti leviämään!”, vastaa karismaattisen matalalla äänellä yhtyeen johtohahmo Ernesto Reyes alias Palma aurinkoisesta Madridista, keikkarundin varrelta.

Kahdeksannen albuminsa, El Bar de Paco, helmikuussa julkaissut yhtye kiertää Eurooppaa uuden levynsä parissa.

Kun kasvaa musiikillisen runsaudensarven keskellä, on luontaista, että musiikista tulee koko elämä. Näin kävi bändissä kontrabassoa soittavalle Reyesille.
”Joo, pienestä saakka se oli juttuni. Kaikki me bändin alkuperäisjäsenet opiskelimme kansallisessa taidekoulussa musiikkia.”

 

Jóvenes Clásicos del Son perustettiin vuonna 1994 tilanteessa, jossa kuubalainen musiikki eli kuumaa maailmanvalloitusbuumia. Muun muassa perinteistä kuubalaista musiikkia esittävä Buena Vista Social Club kiersi maailmaa ja esiintyi isoilla lavoilla.

”Meidän piti keksiä, kuinka tulla esille niiden suuruuksien keskellä – kuinka erottua joukosta. Ratkaisumme oli hienovarainen ja elegantti fuusio, pieni annos, una pinchada eri rytmejä: bluesia, funkia, soulia, jazzia, muita Karibian rytmejä unohtamatta.”

Bändi esiintyy nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä. Mitä haluatte välittää suomalaisyleisölle?

La cubaníaa, kuubalaisuutta! Sonin ja boleron sanomaa! Uskomme, että niille on paikkansa maailmassa – onhan niitä ehdotettu jopa kulttuuriseksi maailmanperinnöksi. Teemme kaikkemme sen puolesta, että ne saisivat sen arvon, mikä niille kuuluu”, Reyes sanoo.

 

Muusikon näkemys saa vahvistusta kokemuksista, joita bändillä on keikoilta maailman eri laidoilta. Yleisö on ollut haltioissaan niin Nigeriassa kuin Azerbaidžanissa.
”Afrikkalainen musiikki on niin lähellä meitä, että nigerialaisten innostuksen ymmärtää. Azerbaidžanissa kuubalaiset rytmit ovat vieraampia. Esiinnyimme siellä kansainvälisellä musiikkifestivaalilla yhdessä espanjalaisen flamencobändin kanssa. Yleisö eläytyi täysillä, kaikki tanssivat mukana.”

Entä miten eurooppalainen yleisö eroaa vaikkapa latinoyleisöstä?

”Latinalaisamerikkalaiset tietävät, mitä tulevat konsertista saamaan, he ovat tottuneita musiikkiimme. He tulevat konserttiin nauttimaan ja tanssimaan. Euroopassa yleisö tulee lähtökohtaisesti kuuntelemaan – ja sitten mahdollisesti innostuu tanssimaan. Heille konsertissa on siis myös yllätysarvoa.”

Alkuperäismiehityksestä bändissä on mukana enää kolme jäsentä. Loput neljä muusikkoa ovat nuorempaa sukupolvea.

Minnekäs ne alkuperäiset jäsenet ovat häipyneet?

”Joku lähti Kuubasta, joku meni naimisiin, joku keskittyi soolouraan.”

 

Reyes itse on pysynyt kotisaarellaan. Hän näkee Kuuban avautumisessa positiivisia seurauksia ennen kaikkea mentaalisella tasolla – ei niinkään taloudellisessa tai materiaalisessa mielessä.

”Ilmapiiri on nyt avoimempi. Mutta vieläkään emme saa kaikkea sitä informaatiota, mitä tarvitsisimme. Nettiyhteydetkin ovat hitaat ja huonot.”

Reyes itse suhtautuu tulevaisuuteen optimisesti, se on hänelle ainoa vaihtoehto.

”Ajattelen lähtökotaisesti niin, että tulevaisuus on aina menneisyyttä ja nykyisyyttä parempi.”  

Jóvenes Clásicos del Son on reilun kahdenkymmen vuoden aikana esiintynyt yhdessä niin Harry Belafonten, Buena Vista Social Clubin, Los Van Vanin kuin Natalie Colen kanssa.

Mitään hassuja anekdootteja Reyes ei suostu keikoilta paljastamaan.

”Ne ovat henkilökohtaisia asioita”, hän naurahtaa. ”Mutta yleisesti voin sanoa, että olemme saaneet noista kokemuksista tosi paljon, ammentaneet oppia vanhemmilta ja kokeneemmilta.”

Jóvenes Clásicos del Son on saanut muilta Savoy-teatterissa esiintyneiltä kuubalaisorkesterilta hyviä suosituksia. Odotukset ovat korkealla.

”Toivotamme kaikki tervetulleiksi keikallemme. Lupaan, että tulette nauttimaan ja viihtymään.”

Jóvenes Clásicos del Son Savoy-teatterissa su 16.10. klo 18. Liput 39/33/10 e.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!