Afrikasta tulossa maailman suurin yhteismarkkina

Afrikan maiden on määrä solmia joulukuussa 2017 koko maanosan kattava vapaakauppasopimus.

(IPS) — Afrikan maiden on määrä solmia joulukuussa 2017 koko maanosan kattava vapaakauppasopimus, joka kypsyy Afrikan talousyhteisöksi vuoteen 2028 mennessä. Integraation uskotaan vauhdittavan kehitystä niin, että köyhyys, työttömyys ja ruokapula helpottuvat.

Afrikassa on 54 valtiota ja yli 1,2 miljardia asukasta. Afrikan yhteenlaskettu kansantuote ylittää 2 000 miljardia euroa, mutta alueen tavara- ja palvelukaupan arvo on vain puolet siitä. Afrikan maiden keskinäinen kauppa jää reiluun kymmenesosaan koko vaihdosta, josta Eurooppa ja Aasia haukkaavat leijonanosan.

Moninaisten tulli- ja muiden määräysten vuoksi Afrikan maiden on nyt helpompi ostaa tavaraa Euroopasta kuin toisiltaan. Vapaakauppa-alue edellyttää tuonti- ja vientitullien poistamista. YK:n mukaan se voisi lisätä Afrikan sisäistä kauppaa yli 30 miljardilla eurolla vuodessa kuuden ensimmäisen vuoden aikana.

Ihmisten liikkumista helpotetaan yleisafrikkalaisella passilla, jonka on määrä tulla kaikkien saataville vuoteen 2018 mennessä. Sellainen on heinäkuusta lähtien ollut valtionpäämiesten, ulkoministerien ja diplomaattien käytössä.

Konsulttiyhtiö McKinsey ennustaa, että afrikkalaisten kulutus kasvaa nykyisestä 774 miljardista eurosta 1 260 miljardiin vuonna 2020, jos yhteismarkkina-alue toteutuu. Se voisi nostaa miljoonia ihmisiä köyhyydestä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!