”Karkotuksesta puhutaan kuin kyse olisi kotiinpaluusta – ihminen palaisi paikkaan, jossa perhe on lentokentällä häntä odottamassa”, Shahram Khosravi sanoo. Tukholman yliopiston lehtori ja tutkija vieraili syyskuussa Helsingissä järjestetyssä Karkotetut-seminaarissa.

Kuten kaikkialla Euroopassa myös Suomessa aihe on ajankohtainen: Keväällä Maahanmuuttovirasto luokitteli Afganistanin, Irakin ja Somalian turvallisuustilanteet sellaisiksi, että niistä pakenevien on yhä hankalampi saada kansainvälistä suojelua. Syyskuun alussa Helsingin Sanomien artikkeli paljasti, etteivät suojelua tarvitsevat aina saa sitä Suomesta, sillä Migrin virkamiehet eivät ehdi tehdä työtään kunnolla.

Kielteistä turvapaikka- tai oleskelulupapäätöstä seuraa palauttaminen, käännytys tai karkotus maahan, josta ihminen on alun perin lähtenyt. Olosuhteet ja käytännöt vastaanottavissa maissa vaihtelevat. Khosravi ja seminaarin toinen tutkijavieras Jill Alpes korostivat, että Euroopasta karkotettujen elämästä tiedetään vain vähän. On kuitenkin selvää, että kyse ei usein ole miellyttävästä kotiinpaluusta: esimerkiksi Afganistanissa karkotettua odottaa maa, jossa oli UNHCR:n arvioiden mukaan vuonna 2015 lähes 1,2 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Afganistan on levoton ja pommi-iskut sekä siviilikuolemat ovat lisääntyneet viime aikoina.

”Jos edustat etnistä vähemmistöä, et ehkä voi palata. Aseistautuneet ryhmät käyttävät ihmistä vastaan sitä, että hän on ollut Euroopassa”, Khosravi arvioi.

Siirtolaisuus on voinut kestää vuosia, vuosikymmeniä tai jopa koko elämän.

”Kun ihminen karkotetaan maahan, jossa hän ei ole koskaan elänyt, jonka kieltä hän ei osaa, jossa hänellä ei ole työtä tai tuttavia, miten ihmeessä hän aloittaa uuden elämän? Moni afganistanilainen on karkotettu useista valtioista. He palaavat Eurooppaan, koska heillä ei ole vaihtoehtoja”, Khosravi sanoo.

Jill Alpes on tutkinut riskejä, joita karkotuksen jälkeiseen aikaan sisältyy. Hän on haastatellut karkotettuja Kamerunissa, Kongossa ja Turkissa. Alpes arvioi heidän kohtaavan fyysisiä ja mielenterveyden ongelmia, kodittomuutta, taloudellisia sekä sosiaalisia vaikeuksia.

Tutkijat korostavat, että karkotukset eivät ole vastaus siirtolaisuuden haasteisiin – ne johtavat yleensä siirtolaisuuden ja karkotusten kierteeseen.

”Miten Euroopan valtiot oikeuttavat karkotusten jatkumisen, kun tiedämme, että ne eivät lopeta siirtolaisuutta?” Khosravi kysyy.