Meri uhkaa nielaista Mosambikin Beiran

Ilmastonmuutoksen vuoksi jopa 55 000 asukasta saattaa menettää kotinsa.

(IPS) — Mosambikin toiseksi suurin kaupunki, Beira, kulkee kohti ilmastomuutoksen aiheuttamaa katastrofia. Beiran yli 400 000 asukkaasta jopa 55 000 saattaa menettää kotinsa vuosikymmenen kuluessa. 20 vuodessa evakkojen määrä tuplaantuu.

Pyörremyrskyt, tulvat, hyökyaallot ja merenpinnan nousu uhkaavat Intian valtameren rannikolla sijaitsevaa satamakaupunkia, joka palvelee myös sisämaassa sijaitsevia Zimbabwea ja Sambiaa.

”Vihainen meri aikoo nielaista meidät elävältä”, sanoo köyhällä Ponta Gean alueella asuva Joaquim Zimazi, jonka talon äkkiä noussut vuorovesiaalto tuhosi viime vuonna. Hän suunnittelee muuttoa.

”Yritimme rakentaa hiekkasäkeistä suojavalleja talojemme turvaksi, mutta siitä ei ollut apua”, Zimazi kertoo.

Maaliskuussa Beiraa koettelivat rankkasateet ja osa asuinalueista jäi veden saartamiksi. Tulvivista kuoppakäymälöistä pääsi ulosteita juomaveteen, mikä pahensi kehnoja sanitaatio-oloja ja toi sairauksia.

Pelastussuunnitelma

Beiran kaupunki on tehnyt yhdessä hollantilaisen Deltares-yhtiön kanssa pelastussuunnitelman, joka on määrä toteuttaa vuoteen 2035 mennessä.

Kaupungin pormestari Daviz Simango sanoi hiljan, että suunnitelmakaudella jopa 120 000 beiralaista siirretään alavilta mailta korkeammalle. Suunnitelman toteutus maksaa lähes sata miljoonaa euroa, joten julkisen lisäksi tarvitaan yksityistä rahaa.

Rahoja ei jäädä odottelemaan kädet ristissä, vakuuttaa Deltaresin projektijohtaja Peter Letitre. Hänen mukaansa Beiran kykyä kestää ilmastonmuutosta parannetaan myös poliittisilla päätöksillä, kuten kieltämällä holtiton rakentaminen tulvasuojelualueilla.

”Beiran uudisrakentaminen keskitetään korkeammalla sijaitseville alueille, joita veden nousu ei uhkaa. Nykyistä parempi viemäröinti on olennainen osa suunnittelmaa”, hän selittää.

Pelastussuunnitelmassa arvioidaan, että Beiran kaoottista kasvua on siivittänyt maakeinottelu, koska rakennusluvat ovat olleet halpoja ja tuotto-odotukset korkealla. Se ei ole tukenut kestävää kehitystä ja hyvän infrastruktuurin rakentamista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!