Port of Spainin Diego Martinin kaupunginosasta löytyy vihreän pihan ympäröimä omakotitalo, jonka pihalla on kyltti: Lalibela Holistic Institute. Tämä instituutti on rastafarien oma kotikoulu, jossa opiskelee tällä hetkellä yhdeksän 5–11 -vuotiasta lasta. Oppilaiden yläikäraja on 12 vuotta.

Vapaaehtoistyöllä ja lahjoituksilla pyörivä koulu on Trinidadin opetusministeriön rekisteröimä ja hyväksymä. Kotikoulut ovat saarella yleistymään päin, ja ministeriö tukee suuntausta.

Lalibelalla on tukenaan myös sisarkoulu Floridassa. Sieltä saadaan rahtina koulutarvikkeita, vihkoja ja kirjoja.

Julkisissa kouluissa opettajan kuukausipalkka on 7000 Trinidadin dollaria eli noin 980 euroa. Lalibelassa opettajat saavat työstään noin 420 euroa, mikäli vanhemmilla on varaa lukukausimaksuun. Kustannuksia katetaan myös palveluja vaihtamalla.

Nimensä koulu on saanut etiopialaiselta Lalibelan kaupungilta, joka on Etiopian ortodoksien pyhiinvaelluskohde.

Yksilönä yhteisössä

Kadeem Alleyne ohjaa patiolla musiikkituntia. Tunnelma on lempeä ja hyväksyvä, lapset toistavat perässä opettajansa rytmiesimerkkiä. Enimmäkseen touhu menee kyllä hihitykseksi.

Viisi vuotta sitten perustettua koulua johtaa valovoimainen Safiya Olugbala, jonka mukaan koulun opetusohjelma pohjaa kokonaisvaltaiseen malliin. Keskeistä on oppia ymmärtämään, kuinka toimia yksilönä yhteisössä.

”Tämä on yhteisömme oma koulu. Meille on tärkeää opiskella alueen historiaa, joka on kytköksissä siirtomaamenneisyytemme: orjuuteen ja sokeriruokoplantaaseihin.”

Opettaja Nicole Rajnauth vahvistaa rehtorin väitettä:

”Menemme täällä juurille, tutkimme kulttuuriperintöämme. Uteliaina selvitämme erilaisuuttamme ja ainutlaatuisuuttamme, erilaisissa ympäristöissä.”

Rajanauhtista koulun edustama holistinen näkökulma on välttämätön.

”Julkisissa kouluissa ei opeteta sitä, mitä lasten kuuluisi tietää. Kouluissa vallitsee alhainen moraali ja opetussisällöt ovat edelleen hyvin kolonialistisia. Koska monet lapset eivät tunne itseään ja juuriaan, he päätyvät koulusta suoraan vankilaan. Niin käy erityisesti pojille. He eivät arvosta itseään”, Rajanauth sanoo.

Julkisissa kouluissa luokkakoot ovat valtavat, jopa 40 oppilasta. Opetusvälineistö on vanhanaikaista ja puutteellista.

”Opettajien tulee olla Trinidadin kansalaisia. Näin lapset eivät saa vaikutteita ulkopuolelta. Mahdollisuudet globaaliin oppimiseen ja kanssakäymiseen ovat julkisessa koulussa mitättömät.”

Uusia asioita keksimässä

Lalibelassa olennaista on luoda lapsille rakastava tila. Koulussa opiskellaan tavallisempien kouluaineiden ohella joogaa ja meditaatiota. Valokuvaus on tärkeä havainnointi- ja työskentelymetodi. Musisoinnissa käytettävät soittimet on tehty luonnon materiaaleista. Pihalla on oma kasvimaa, jota hyödynnetään koulun vegaanissa ruokavaliossa.

”Innostamme oppilaitamme luovuuteen ja uusien asioiden keksimiseen. Teemme retkiä taidegallerioihin ja museoihin. Metsä- ja luontoretkillä tutkimme, istutamme, kylvämme. Katselemme apinoita, ruokimme lintuja, uimme joessa.”

11-vuotias Giovanni López kertoo käyneensä ennen valtion julkisessa koulussa, jossa pukeudutaan univormuun.

”Opettajat olivat rajuja. Jos en ymmärtänyt heti mitä sanottiin, he alkoivat huutaa”, ujonoloinen López sanoo.

Poika hakeutui tutustumiskäynnille Lalibelaan ja ehdotti vanhemmilleen koulun vaihtoa.

”Täällä on hiljaista ja rauhallista. Olen oppinut täällä paljon”, hän sanoo.

Koulupäivän päättyessä poikaansa hakemaan tuleva isä Nigel Lopez näkee koulun vaihdon positiivisena. ”Poikani oppii nyt asioita. Hän osallistui jopa spoken word -kilpailuun ja pärjäsi siinä hienosti. Olen iloinen, että hän valitsi oman tiensä.”

Oppimista lapsen tahdissa

Koulupäivä Lalibelassa alkaa verrattain myöhään, yhdeksältä, ja päättyy puoli kolmelta. ”On tärkeää, että aamut ovat rauhallisia”, rehtori Olougbala sanoo.

Rastafarianismi ei näy rehtorin ja opettajien mukaan koulun opetusohjelmassa. ”Olemme rastafareja, joten edustamme vakaumustamme jokapäiväisessä elämässämme. Tottakai se näkyy arvoissamme. Mutta se on elämäntapa, ei oppiaine”, Rajanauth sanoo.

Opettajat sanovat, että haluavat tehdä koulussaan ihmisistä parempia rakkauden avulla. ”Laitamme kaiken rakkautemme opettamiseen, koska vain oppimalla voi saavuttaa todellisen vapautuksen”, Olougbala lisää viitaten mustien emansipaatioon entisessä siirtomaassa.

Rehtori korostaa, että opiskelussa edetään aina lasten tahdissa: ”Emme mene eteenpäin, ennen kuin lapsi on varmasti ymmärtänyt asian.”

Opettajien mielestä heidän koulunsa toimii kuten perhe. Koulun ulkopuolella liikkuessaan oppilaat pitävät toisiaan kädestä. Heitä rohkaistaan huolehtimaan ja välittämään toisistaan.

”Oppilaat opettavat minua päivittäin. Heidän töissä käyvät vanhempansa eivät tiedä, kuinka älykkäitä heidän lapsensa ovat”, Olougbala sanoo. ”Aloitimme tämän koulun aivan tyhjästä. Luomme täällä uutta tulevaisuutta, joka on jotain ihan muuta. Lapset luottavat meihin ja odottavat meiltä vastauksia”, rehtori lisää.