Kesäkuussa kävelin Berliinin muurin jäänteillä. Muurin vieressä on Gestapon päämaja ja alueella fasismin noususta kertova näyttely. Se esittelee talousvaikeuksissa kipuilevan maan, jossa alettiin rakentaa tarinaa muita paremmasta kansakunnasta. Tarinaan kuului kaikkien ”arjalaiseen” muottiin sopimattomien ihmisten esittäminen uhkana.
Hiljalleen näiden ihmisten vastainen propaganda levisi Saksassa siihen pisteeseen asti, että heitä alettiin surmata massoittain. Siellä, Gestapon entisen päämajan portailla, luin ensimmäiset uutiset Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen yhteyksistä kansallissosialistiseen Suomen Vastarintaliikkeeseen.
Monissa Euroopan maissa fasismin ja kansallissosialismin perinteestä nouseva poliittinen toiminta on voimistunut. Ilmiö näkyy äärioikeistolaisten puolueiden kannatuksen kasvuna, rasistisen ja antisemitistisen väkivallan lisääntymisenä ja Eurooppaan pyrkivien ihmisten ihmisoikeuksien sivuuttamisena.
Miljoonien ihmisten joukkotuhoon johtanut fasismi levisi Euroopassa vain yksi sukupolvi sitten.
Nationalistisen puheen perusajatus on, että omaan kansaan kohdistuu ulkopuolelta tuleva, ulkopuolisten ihmisten tuoma uhka. Euroopan historiassa kammottavimmat tapahtumat eivät kuitenkaan ole liittyneet ulkopuoliseen, vaan maanosan sisältä nousevaan uhkaan. Jos toinen maailmansota olisi päättynyt toisin, moni asia Euroopassa olisi toisin. Puhe ”eurooppalaisista arvoista” kuulostaisi erilaiselta. Oikeudet ja vapaudet, joita pidämme itsestäänselvyyksinä, olisivat jääneet toteutumatta.
Miljoonien ihmisten joukkotuhoon johtanut fasismi levisi Euroopassa vain yksi sukupolvi sitten. Joukkotuhoa eivät toteuttaneet hirviöt, vaan tavalliset ihmiset. He noudattivat sääntöjä ja toimivat ympäristönsä ihanteiden mukaan. Se teki heistä osallisia historian synkimpään kansanmurhaan.
Natsi-Saksan historia on hyytävä osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun ajatus joidenkin ihmisten muita vähäisemmästä arvosta läpäisee yhteiskunnan. Nyt sama ajatus leviää Euroopassa taas.
Eurooppa joutuu ratkomaan valtavia talouteen, konflikteihin, ympäristöön ja humanitäärisiin kriiseihin liittyviä kysymyksiä. Mikään niistä ei yksin ole maanosan kohtalonkysymys. Kohtalokasta on, jos vastaus näihin kysymyksiin on joidenkin ihmisten arvon kieltäminen.
Saksalaisen teologin ja meriupseerin Martin Niemöllerin kuuluisa runo kiteyttää miksi:
Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, ja en puhunut mitään koska en ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, ja en puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, ja en puhunut mitään koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.