Rykäisin kahvit väärään kurkkuun lukiessani maaliskuussa keskustapuolueen kansanedustajien kommentteja siitä, kuinka “yksipuolisesti” Suomessa uutisoidaan Venäjästä.

Ei uutinen yllättänyt, kyllähän 1980-luvun kasvatti suomettumisen tuulet haistaa unissaankin.   Anttilan  ,  Lehtomäen  ja Väyrysen avautumiset  Venäjä-uutisoinnista vain kuulostivat Turkissa työskennelleestä toimittajasta  tutuilta.

Turkissa poliitikot syyttävät mediaa usein yksipuolisuudesta. Lehdistönvapaustilastossa Suomi ja Turkki ovat kuitenkin eri tasoilla: Suomi ykkösenä, Turkki sijalla 154. Se, että kolme poliitikkoa kritisoi mediaa peräkanaa osoittaa, ettei Suomi ansaitse ykkössijaansa, tai sen että poliitikot ovat unohtaneet Suomen olevan demokratia, jossa on vapaa lehdistö.

Ärsyttävätkin mielipiteet ovat osa sananvapautta. Näkökulmia, uutisointitapoja ja aiheita kuuluu olla laidasta laitaan. Näin kansalaiset voivat muodostaa niistä kattavan mielikuvan. On toissijaista, ahdistaako uutisoinnin tyyli tai aihe.

Demokraattisessa valtiossa uutismaailma ei ole karkkikauppa, jonka valikoimasta päättävät poliitikot. Jos uutisointi ei miellytä, jutun voi jättää lukematta – tai ostaa toisen lehden. Emme enää elä 1980-luvulla.

Venäjän ulkopolitiikka vaikuttaa vahvasti Suomen ulkosuhteisiin ja puolustuspolitiikkaan. On turha teeskennellä, ettei meillä olisi 1309 kilometrin rajaa naapurime kanssa ja ettei osa kansastamme olisi maansisäisiä pakolaisia ja heidän jälkeläisiään.

Putin ei ole kuka tahansa naapurin Matti, vaan julkinen henkilö, joka vaikuttaa myös Suomen politiikkaan. Koska meillä ei ole mahdollisuutta muuttaa esimerkiksi Uuden Seelannin naapuriksi, pitää meidän ainakin tietää minkälaisen naapurin kanssa olemme tekemisissä. Tähän kuvioon kuuluvat sekä hyvät että huonot uutiset – olivat ne sitten joidenkin mielestä inhorealismia tai “propagandaa”.

Ei pidä hyvaksyä, että poliitikot puuttuvat mediaan torumalla sitä tai varoittelemalla kansalaisia siitä, mikä heistä on yksipuolista ja mikä ei. Muuten voimme heittää sananvapaudelle hyvästit.

Demokratiassa mediaa säännöstelee eettinen koodi ja maan lainsäädäntö, eivät kansanedustajat. Palautetta medialle antavat lukijat, jotka päättävät itse mikä heitä kiinnostaa, ja tekevät uutisista omat johtopäätöksensä.

Demokratiassa lukijat myös päättävät, keiden kansanedustajien poliittinen ura jatkuu vaalien jälkeen, keiden ei.