Näkökulmat

Hölmöt kiinalaiset ja muita unohduksia

Kiinalaiset ovat vähän typeriä, ajatteli Mari Manninen muuttaessaan Kiinaan pari vuotta sitten.

Kiinalaiset ovat vähän typeriä. Niin huomasin ajattelevani, kun muutin Kiinaan pari vuotta sitten.
Taksin takapenkillä on kyllä turvavyöt, mutta ne harvoin toimivat. Miksi toimisivatkaan, kun eivät kiinalaiset niitä käytä. Eivätkä he pidä pyöräilykypärää, vaikka liikenne on kauniisti muotoillen suomalaista eläväisempää.

Ja mitä älyä osoittaa sotkea ilma niin järkyttävillä saasteilla, että henkeä salpaa harva se päivä?
Kiinalaiset osaavat myös ärsyttää. He sylkevät pitkin poikin katuja, joskus ravintolan ja bussinkin lattialle. He polttavat kodin ja ravintolan ilman harmaansiniseksi.

Huvittaviakin he ovat. Taikauskossaan kiinalaiset eivät halua asua neljännessä kerroksessa. Lentokentillä he raahaavat Japanista kassitolkulla hienoja vessanpöntön istuinrinkuloita ja riisinkeittimiä.

Vähitellen tajusin kärsiväni kansallisesta ylemmyydentunnosta, joka kumpuaa lyhyestä muististani.
Turvavyöt takapenkillä tulivat pakolliseksi Suomessa vuonna 1987, pyöräilykypärää laki alkoi suositella vuodesta 2003. Olivatko suomalaiset ennen tuota typeriä?

Suomalaiset olivat myös älyttömyyden edelläkävijöitä menneinä vuosikymmeninä, kun paperiteollisuus sai turautella vesistöjä kurjaan kuntoon. Idea oli sama kuin Kiinassa nyt: raha ja työpaikat olivat luontoa ja terveyttä tärkeämpiä.

Kuten Suomessa ja monessa muussa länsimaassa ennen, Kiinan teollistumisessa on nyt edetty pisteeseen, jossa päättäjät ryhtyvät tosissaan rajoittamaan saastuttamista. Tehtaita suljetaan, säännöksiä kiristetään ja kohta jo valvotaankin.

Ravintolatupakointi loppui Suomessa vasta vuonna 2007.

Kadulla syljeskely toki lakkasi jo vuosikymmeniä sitten, puhumattakaan sisätiloissa räkimisestä, josta muutamat “Älä sylje lattialle”-kyltit vanhoissa rakennuksissa muistuttavat. Eikä Pekingissäkään enää lattialle syljetä, mutta Kiinan maaseudulla on yhä yhtä rahatonta väkeä kuin kylttien aikaan Suomessa.

Tätä nykyä kun näen riisinkeitinlaukkujen raahaajia Kiinan lentokentällä, muistan Tallinnan kaljarallia ja hymyilen.

Tosin hymy hyytyy, kun joku kiilaa jonossa eteeni.
 

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!