Housuja, takkeja, hameita, täyteen ahdettuja vaatetankoja, vaatteita hyllymetreittäin. Tänään trendikkäitä, huomenna jo vanhoja.

”Vaatteiden tuotanto ja kulutus ovat kasvaneet voimakkaasti 1990-luvulta lähtien”, tutkijatohtori Kirsi Niinimäki Aalto-yliopistosta vahvistaa. Hän on tutkinut väitöskirjassaan kestävää muotoilua kuluttajan kannalta.

Koko ajan on ale. Alen jälkeen super-ale, loppurysäys, hintaräjähdys.

”Ympärivuotinen alennusmyynti kertoo, että nykyistä määrää vaatteita on vaikea saada myytyä.”

Onko rättimäärällä mitään rajaa?

”Tuotanto on ääripisteessään”, Niinimäki väittää. ”Kymmenen vuoden päästä meillä on toisenlainen suhde vaatteisiin. Neljänkymmenen vuoden päästä kaikki on toisin”, hän uskoo.

Tämä siksi, että ympäristö ei kestä nykyistä vaatetuotantoa. Kun esimerkiksi juomavesi saastuu vaatteisiin käytetyistä kemikaaleista kehittyvissä maissa, ollaan Niinimäen mukaan jo liian pitkällä.

Tuotantotapoja on säädelty erilaisin rajoituksin, mutta valvonta ei näytä toimivan. Tuottajat syyttävät halpavaatteiden perässä juoksevia kuluttajia ja kuluttajat tuottajia rahanahneudesta.

”Muutosta ei voi jättää kuluttajien vapaaehtoisuuden varaan tai sysätä ekologisuutta ajavien järjestöjen kontolle. Tilanteeseen on puututtava lainsäädännöllä. Muutoksen on tapahduttava EU-tasolla”, Niinimäki sanoo.

Vaikea uskoa, että globaali vaateteollisuus suostuisi tiukkoihin suitsiin. Niinimäen mukaan muutos on jo kuitenkin alkanut.

”Vaatetuotanto on ajateltava toisin. Tutkimuksissa etsitään keinoja suunnitella vaatteet niin, että kestävä kehitys otetaan huomioon.”

Vaate käyttöä varten

Miten Niinimäen visioima vaatebisnes sitten toimisi? Vaate tehdään ensinnäkin niin, että se soveltuu kiertoon; jokainen osa käytetään uudelleen.

”Vaatteessa on koodi, joka kertoo, että sen elinkaari on päättynyt.”

Vaate puretaan. Purku hoituu nopeasti siihen suunniteltujen koneiden avulla. Ehjät osat käytetään uudestaan ja kuluneista tehdään raaka-ainetta uusia tekstiilejä varten.

Suuri osa vaatteista ostetaan tällä hetkellä pelkästä ostamisen halusta. Tulevaisuudessa vaate hankitaan pitkäaikaiseen käyttöön, joten sen on oltava kestävä.

Samaa mieltä on vaatteiden ekologisuudesta kirjoittanut Rinna Saramäki. Pelkän ulkonäön tai hinnan perusteella ei voi tietää, mikä kestää. Vaatteessa on oltava lupaus kestävyydestä.

”Se voi olla takuu, tähtiluokitus tai vastaava”, Saramäki sanoo.

Vaatteesta kerrotaan asiakkaalle nykyistä enemmän.

”Ensimmäinen ehto hyvän laadun takaamiseksi on pesua ja käyttöä kestävä kangas. Toinen laatukriteeri on ompelutyö ja kolmas kaavoitus, jonka tulee olla tarkoituksenmukainen käyttöä ajatellen.”

Tällä hetkellä ongelmana Saramäen mielestä on se, että vaikka vaate kestäisi ompeleiltaan, kangas saattaa venyä tai nukkaantua jo parissa pesussa.

”Jos tekstiili on surkeaa, siitä ei saa kierrättämälläkään kuin ehkä eristettä. Takuulapun myötä valmistajan on pakko nostaa laatua.”

Vuokraa vaate

Vaatelainaamot yleistyvät. Lainaamossa voi olla mitä tahansa vaatteita tai merkkivaatteita. Nuorten suunnittelijoiden vaatelainaamoja on jo ainakin Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä.

Vaatteita voi lainata yhdeksi illaksi tai vaikka puoleksi vuodeksi. Usein lainaamon asiakkuuteen liittyy jäsenyys.

Monelle vaatteen ostaminen on sosiaalinen tapahtuma. Miten elämyksellisyyden voisi muuttaa ekologiseksi? Niinimäki suosittelee vaatteiden vaihtoa. Esimerkiksi New Yorkissa ympäristöjärjestöt järjestävät vaihtojuhlia bändien ja ruoan kera pienellä sisäänpääsymaksulla.

”Ihmiset tuovat tapahtumaan vaatteita ja vaihtavat niitä periaatteella ’tuo kolme, vie kolme’”, hän sanoo.
Vaatteiden vaihtotapahtumia voi järjestää myös ystäväpiirissä kotonaan.

Vanhasta uusi

Vaate voi olla tyylikäs ja hyväkuntoinen, mutta se vain kyllästyttää. Se on inhimillistä. Tai kenties vaate näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta.

Apuun tulee muodistaminen. Vaatetta voi korjauttaa uuteen uskoon, pidentää tai lyhentää. Radikaalimpaa on käydä päivittämässä vaate kokonaan suunnittelijan työhuoneella.

”Vaate puretaan, ja osat yhdistellään uudeksi vaatteeksi”, Niinimäki sanoo.

”Koska meillä on tulevaisuudessa vain vähän vaatteita ja hankimme niitä harvemmin, vaatteen käytöstä tulee intensiivistä. Niihin muodostuu tunnesuhde”, Niinimäki sanoo.

Muotilehdet valistavat kuluttajia. Saamme uusinta tietoa siitä, mitkä brändit toimivat vastuullisesti. Muotibloggareista tulee ekologisia vaikuttajia.

”Nykyään meille esitellään vaatteen ulkonäön lisäksi korkeintaan hintoja. Sen sijaan meille pitäisi kertoa vaatteen ominaisuuksista, kankaasta, ompelutyöstä, tuotantomaasta”, Saramäki vaatii.

Verkot jo vesillä

”Voittoa on tultava nykyistä pienemmällä myyntimäärällä”, Niinimäki sanoo.

Utopiaa? Se jää nähtäväksi.

Kaiken aikaa syntyy uusia yrityksiä, joiden osaaminen keskittyy vanhan korjaamiseen ja muokkaamiseen.

Ekologisia arvoja korostetaan muotoilukoulutuksessa. Myös kuluttajien innostus myydä ja ostaa kirpputoreilta on osa prosessia.

Halpaketjujen myötä myös tekstiilijätteen määrä on lisääntynyt. Suurin osa jätteestä menee kaatopaikalle, mutta jätelainsäädöksen mukaan vuoden 2016 jälkeen tekstiilijätettä ei saa sinne enää viedä.

”Kaikki materiaali on palautettava kiertoon. Tapoja hyödyntää tekstiilejä keksitään kuumeisesti”, Niinimäki sanoo.

Tuottamisen ja kuluttamisen syklin on hidastuttava. Trendejä tulee liian usein, tänään kaikilla on oltava neonvihreää, huomenna ruutuja. Miten käy muodin?

”Muoti ei katoa mihinkään, ainakaan mikäli määrittelemme muodin kokemukseksi uudesta, vastakohtana vanhanaikaiselle. Muoti kulkee trendejä hitaammin, omaa polkuaan”, Saramäki sanoo.