Malariakuolleisuus yli puolittunut 15 vuodessa

Hyttysverkkojen käyttö on ollut Saharan eteläpuolisessa Afrikassa paras keino malariaa vastaan, sanoo Maailman terveysjärjestö.

Malariakuolemien määrä on vähentynyt maailmassa 60 prosenttia viimeisten 15 vuoden aikana. Syynä on muun muassa hyttysverkkojen lisääntynyt käyttö, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.

Järjestön tällä viikolla ilmestyneen malariaraportin mukaan yhä useampi maa on matkalla kohti taudin voittamista. Yli puolessa niistä 106 maasta, joissa vuonna 2000 oli malariaa, tapaukset ovat vähentyneet ainakin 75 prosenttia. Yhteensä 15 vuoden aikana on estetty maailmanlaajuisesti 6,2 miljoonaa malariakuolemaa.

Myös eniten malariasta kärsivä alue, Afrikka, on onnistunut vähentämään malariaa. Alle 5-vuotiaiden malariakuolleisuus on vähentynyt 71 prosenttia viimeisten 15 vuoden aikana. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on säästetty malariatapauksia estämällä myös noin 900 miljoonaa dollaria terveyskuluissa vuosina 2001–2014, raportissa kerrotaan.

Raportin mukaan hyttysmyrkyllä käsiteltyjen verkkojen käyttö on osoittautunut Saharan eteläpuolisessa Afrikassa parhaaksi tavaksi ehkäistä malariatapauksia. Lisäksi tehokkaita tapoja ovat sisätilojen käsittely hyönteismyrkyllä sekä artemisiinipohjainen lääkitys.

WHO muistuttaa, että parannuksia tarvitaan yhä. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisen Afrikan malariariskissä elävistä ihmisistä kolmannes ei vuonna 2014 käyttänyt hyttysverkkoja tai -suihkeita.

Malaria on tietynlaisten hyttysten kantama loistauti, joka on erityisen vaarallinen lapsille. WHO:n mukaan tänä vuonna malariatapauksia on ollut maailmanlaajuisesti 214 miljoonaa ja kuolemia 438 000.

TÄSMENNYS 11.12. Korjattu ”termi hyttyssuihkeiden käyttö sisätiloissa” termiksi ”sisätilojen käsittely hyönteismyrkyllä”.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!