Yrityslobbarit saavat eniten EU-komissaarien aikaa

Transparency Internationalin mukaan yli kolme neljästä komissaarien lobbaustapaamisista pidetään yrityslobbarien kanssa.

Ylivoimainen enemmistö EU-komissaarien ja heidän lähimpien neuvonantajiensa järjestämistä lobbaustapaamisista pidetään yritysten intressien edustajien kanssa, kertoo korruption vastainen Transparency International -järjestö (TI).

Järjestön kokoamien tietojen mukaan joulukuun 2014 ja kesäkuun 2015 välillä järjestetystä runsaasta 4 300 lobbaustapaamisesta yli kolme neljäsosaa pidettiin yrityslobbarien kanssa. Järjestöille lohkesi 18 prosenttia, ajatushautomoille neljä ja paikallisille viranomaisille vain kaksi prosenttia komissaarien ajasta.

Eniten tapaamisia sai eurooppalaisia yrityksiä edustava BusinessEurope. Kymmenen kärjessä ovat myös esimerkiksi Google ja General Electric. Kaikilla näillä on myös miljoonien eurojen lobbausbudjetti.

Aktiivisimpiin järjestölobbareihin puolestaan kuuluvat esimerkiksi ympäristöjärjestöt WWF ja Greenpeace, joilla kummallakin oli yli 20 tapaamista. Usein järjestötapaamiset ovat kuitenkin suuria pyöreän pöydän keskusteluja, joissa on paljon osallistujia, TI muistuttaa.

Suosituimpia lobbauksen kohteita ovat TI:n mukaan ilmasto- ja energiakomissaari, työ- ja kasvukomissaari, digitaalisen talouden komissaari sekä rahoitusmarkkinakomissaari, joista kolme viimeistä tapaavat erityisen vähän järjestöjen edustajia. Näistä työ- ja kasvukomissaarin salkku kuuluu Suomen Jyrki Kataiselle.

Transparencyn keräämät tiedot julkistettiin järjestön online-työkalussa, jonka tarkoituksena on parantaa EU:n instituutioiden läpinäkyvyyttä. Myös EU on pyrkinyt parantamaan lobbauksen läpinäkyvyyttä muun muassa uusimalla tammikuussa avoimuusrekisterinsä säännöt, mutta TI:n mukaan ei vielä riittävästi, sillä säännöt eivät kata kuin pienen osan organisaatioista ja EU-viranomaisista.

Lisäksi EU:n lobbareille tarkoitettu avoimuusrekisteri on vapaaehtoinen, ja vaikka lähes 8 000 organisaatiota on rekisteröitynyt, esimerkiksi monta lakifirmaa puuttuu yhä. Rekisteröityneet myös antavat usein merkityksetöntä tai väärää tietoa, TI sanoo. Rekisteröitymisestä pitäisikin sen mukaan tehdä pakollista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!