Raportti: Universaalit terveyspalvelut vielä kaukana

Noin 400 miljoonaa ihmistä ei saa jotakin tärkeistä terveydenhuollon peruspalveluista, kertovat Maailmanpankki ja WHO.

Maailmassa on terveyspalveluita saavia ihmisiä enemmän kuin koskaan. Silti universaali palvelukattavuus on vielä kaukana, sanovat Maailmanpankki ja Maailman terveysjärjestö (WHO) tuoreessa raportissaan.

Raportin mukaan noin 400 miljoonalta ihmiseltä puuttuu jokin oleellinen terveyspalvelu. 37 maassa kuusi prosenttia ihmistä on suistunut äärimmäiseen köyhyyteen korkeiden terveyskulujen vuoksi.

”Raportti on herätys. Se osoittaa, että olemme kaukana universaalista terveyspalveluiden kattavuudesta. On laajennettava terveyspalveluita ja suojeltava köyhimpiä terveyskuluilta, jotka aiheuttavat heille vakavia taloudellisia vaikeuksia”, sanoo Maailmanpankin terveys-, ravitsemus- ja väestöasioiden johtaja Tim Evans.

Raportti on ensimmäinen katsaus terveyspalveluiden universaaliin kattavuuteen. Siinä tarkastellaan muun muassa perhesuunnittelu-, rokotus-, hiv- ja sanitaatiopalveluiden saatavuutta. Joidenkin kohdalla ollaan jo yli 80 prosentissa, raportissa kerrotaan.

Esimerkiksi elintärkeän DTP3-rokoteyhdistelmän saa jo 84 prosenttia yksivuotiaista, ja myös äitiys- ja lisääntymisterveyspalvelut lähestyvät 80 prosentin kattavuutta.

Sen sijaan hiv-potilaista vain 37 prosenttia saa tarvitsemaansa arv-lääkitystä ja uusista tuberkuloosipotilaista vain 55 prosenttia saa diagnoosin ja tuloksellista hoitoa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!