Yli puolella maaseudun asukkaista ei terveyspalveluita

ILO:n raportin mukaan tilanne asettaa ihmisiä hengenvaaraan.

Noin 56 prosenttia maailman maaseudulla asuvasta väestöstä ei saa elintärkeitä terveyspalveluita, kertoo Kansainvälinen työjärjestö ILO tuoreessa raportissaan.

174 maata kattavan tutkimuksen mukaan sen sijaan kaupungeissa terveyspalveluiden ulottumattomissa on vain 22 prosenttia väestöstä. Heikoin tilanne on Afrikassa, jossa 83 prosentilla maaseudun väestöstä ei ole terveyspalveluita.

Jopa niissä maissa, joissa terveydenhuoltopalvelut taataan laissa, maaseudun asukkaat jäävät ilman palveluita, koska lakeja ei toteuteta. Maaseutu on myös alirahoitettu: rahoitusvaje on maaseudulla kaksi kertaa niin suuri kuin kaupungeissa. Lisäksi maaseudulta puuttuvat työntekijät: alle neljännes maailman terveystyöntekijöistä on sijoitettu maaseudulle, vaikka maaseudulla asuu puolet väestöstä, ILO kritisoi.

Tilanne onkin luonut henkeä uhkaavaa epätasa-arvoisuutta moniin maihin, toteaa järjestön terveyspolitiikan koordinaattori Xenia Scheil-Adlung.

Ongelman ratkaisu vaatii ILO:n mukaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa painotetaan ihmisoikeuksia hyväntekeväisyyden sijaan. Esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmän luominen voi olla avainrooli, ILO sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!