Aidsista tullut nuorten tauti

Kansainväliset järjestöt ryhtyvät kampanjoimaan nuorten hiv-tartuntojen vähentämiseksi.

YK-järjestöt sekä liuta muita kansainvälisiä järjestöjä on käynnistänyt kampanjan, jonka tarkoituksena on puuttua nuorten hiv-tartuntoihin. Aidsista on tullut maailman toiseksi yleisin nuorten kuolinsyy, ja vaikka epidemian taltuttamisessa on muuten edetty, nuoret ovat jääneet taka-alalle, järjestöt sanovat.

Järjestöjen mukaan aids-kuolemat vähenevät kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi 10–19-vuotiaiden joukossa. Myöskään uudet infektiot eivät vähene yhtä nopeasti kuin muissa ikäryhmissä. Vain yhdellä neljästä alle 15-vuotiaasta on mahdollisuus saada taudin etenemistä hidastavaa arv-lääkitystä.

Suurin osa hiviä nyt kantavista 2,1 miljoonasta nuoresta sai tartunnan vähintään kymmenen vuotta sitten äidiltään raskauden tai synnytyksen aikana tai ensimmäisinä elinkuukausinaan, jolloin lääkitystä ei vielä ollut saatavilla. Moni ei ole koskaan saanut diagnoosia tai hoitoa ja on nyt kasvamassa aikuiseksi tietämättään edes kantavansa virusta, järjestöt kertovat.

YK:n aids-ohjelman UNAIDSin tavoitteena on päättää aids-epidemia vuoteen 2030 mennessä. Tällä viikolla Kenian presidentin Uhuru Kenyattan johdolla lanseeratun All in to #EndAdolescentAIDS -kampanjan tarkoituksena on muun muassa saada nuoret itse mukaan epidemian torjuntaan sekä lisätä juuri heidän tarpeisiinsa räätälöityjä palveluita.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!