Kapealta kujalta löytyvä putiikki voisi sijaita Berliinissä tai New Yorkissa. Kalusteet ovat kierrätystavaraa eriparisia ovenkahvoja myöten. Vaaterekeillä roikkuu muutama tarkasti valikoitu mekko. Linh Van Brochardin ja Quyen Lyn The Twins -muotikauppa myy kaksikon suunnittelemia vaatteita.

”Vietnamilaisilla naisilla on käytössään rahaa itselleen, mutta he eivät tiedä, kuinka käyttää sitä tai mitä tyyli on. He saattavat esimerkiksi pukea H&M:n talvivaatteet kesällä, koska sen ajatellaan olevan tyylikästä”, sanoo Ly.

Konsulttiyritys McKinseyn mukaan Vietnamin keskiluokkaiset kaupunkilaisnaiset käyttävät jopa viidesosan tuloistaan ulkonäköönsä. Kauneudenhoitotuotteiden ja vaatteiden markkinat kasvavat 15 prosenttia vuosittain. Tuohon markkinarakoon The Twins tähtää.

”Kun Ho Chi Minhin naiset haluavat ostaa vaatteita, he menevät Diorin tai Guccin liikkeisiin. Me haluamme tarjota vietnamilaisen vaihtoehdon halvemmalla”, Van Brochard visioi.

Kommunistinen hallinto katsoo muotiyrittäjyyttä toistaiseksi suopeasti, vaikka yksilöllisen tyylin hakeminen ei kuulukaan kommunistisiin arvoihin.

”Kuulimme kauhutarinoita yrityksen perustamisen byrokratiasta. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin ja olemme saaneet olla rauhassa. Mutta sitä ei koskaan tiedä. Kun yrityksellä alkaa mennä hyvin, siihen aletaan kiinnittää enemmän huomiota”, Ly pohtii.

Jotain myönnytyksiä kulttuurille on kuitenkin tehtävä: The Twins suunnittelee leikkauksiltaan konservatiivisia vaatteita. Paljaan pinnan näyttäminen ei ole vieläkään soveliasta.

Ho Chi Minh edustaa taloudeltaan nopeimmin kasvavan Etelä-Vietnamin sydäntä. Vietnamin talouskasvu on hiipunut 2000-luvun huippuvuosien 7–8 prosentista, mutta pysyy edelleen noin viidessä prosentissa. Suomi on päättänyt lopettaa kehitysavun Vietnamiin vuoteen 2018 mennessä maan nopean kehityksen takia. Myös muut avunantajamaat vähentävät tukeaan. Vietnamin pitäisi selvitä omillaan vapaassa markkinataloudessa.

Maa on maailman suurimpia riisin- ja kahvinviejämaita, ja lähes puolet väestöstä saa edelleen toimeentulonsa maataloudesta. Vietnam haluaisi kuitenkin siirtyä raaka-aineteollisuudesta kohti modernia palveluyhteiskuntaa. Siinä se tarvitsee luovan luokkansa panosta.

Yrittäjähenki vierasta

Kannettavan tietokoneen näytön yläpuolelle on liimattu muistilappu: ”Kolme päivää deadlineen”. Kuumaa puhaltava kone seisoo jäähdytysalustalla, vieressä pauhaa pieni pöytätuuletin. Sovelluskehittäjä Henry Tao ottaa loppumetreillä koneestaan kaiken irti. 24-vuotias startup-yrittäjä on kahden kuukauden ajan sulkenut koneeltaan pois kaikki ilmoitukset Facebookista ja sähköpostista. Nyt ruudulla vilisee vain koodia välilehti toisensa jälkeen.

”Kehitin aikaisemmin taloushallintaohjelmistoa etätyönä yhtiölle Hanoissa. Nyt luon palvelua, joka on helposti muokattavissa mille tahansa yritykselle”, Tao sanoo.

Henry Tao on yksi säännöllisistä kasvoista Ho Chi Minhin keskustassa sijaitsevassa Saigon Hubissa, joka on työtila ja yhteisö kenelle tahansa tietokonetta käyttävälle. Saigon Hub on välähdys Vietnamin uudesta työkulttuurista, jossa työ liikkuu bitteinä ja sitä tehdään etänä jopa toisiin maihin. Jo yli kolmannes maan väestöstä pääsee nettiin ja luo kysyntää paikallisille verkkopalveluille ja viihteelle.

Saigon Hubin perustajajäsen Jason Khai Hoang toteaa, että maasta löytyy lahjakkuutta, mutta ei yrittäjähenkeä.

”Se on sosialismin peruja. Alalle valmistuvan tulevaisuudensuunnitelma on työskennellä alihankintayhtiössä. Hän ei ajattele, että minullapa on hieno idea, jolla muutan maailmaa.”

Toinen este on raha. Startupit ovat jo hallituksen juhlapuheissa, ja Suomikin rahoittaa monivuotista innovaatio-ohjelmaa, mutta ainakaan Saigon Hubissa tuesta ei ole kuultu. Samaan aikaan etenkin Singapore houkuttelee vietnamilaisosaajia 50 000 dollarin starttirahoilla. Ammattirekrytoijat etsivät esimerkiksi Python- ja Ruby-ohjelmointikielien osaajia.

Myös Vietnamin synkkä sananvapaustilanne ja byrokratia hidastavat uusia yrittäjiä. Lainsäädäntö on puutteellista, joten yrityksen menestys voi riippua viranomaisen mielivallasta. Välillä pääsy Facebookiin on suljettu. Toisaalta kasvu on lupaavaa etenkin mainos- ja pelimarkkinoilla: esimerkiksi tietokoneilla kertaalleen rahaa takoneet kiinalaispelien versiot valtaavat nyt älypuhelimia.

Henry Tao on nähnyt konkreettisesti Vietnamin yritysmaailman nousun, kun yrittäjät ovat kasvaneet ulos yksinkertaisesta Excel-kirjanpidosta. Nyt hän itse painii yrittäjän arjessa: kuka auttaisi rahoituksessa, ja avautuisiko ura toisella puolella maailmaa Chilen startup-kisassa?

”Tästä tuskin tulee helppoa, ja tarvitsen vielä apua. Sanoin pikkuveljelleni, että ala opetella Rubya.”

Taidetta sensuroidaan tiukimmin

San Art -galleriaan kuljetaan katosta roikkuvien köynnösten, kulkusten ja keraamisten päiden läpi. Esillä taidegalleriassa on 24-vuotiaan taiteilijan Ngoc Naun nykytaidetta. Valokuvasarjassa  naishahmo kulkee fantasiamaailmoissa valon keskellä.

”On taiteilijan haave, että voisi tehdä, mitä haluaa”, Nau naurahtaa. ”Se ei ole Vietnamissa mahdollista.”

Kuvataiteet ovat kommunistisen puolueen erikoistarkkailussa ja sensuuri on tiukkaa. Kaikki esille tulevat teokset ja kirjallinen selitys niiden merkityksestä on lähetettävä tarkistettavaksi etukäteen. Puolue päättää, saako teos esityslupaa. Kaikki arveluttava kielletään.

”Jos aihe on herkkä, viranomaiset ovat heti ovella. Taiteilijat tietävät, ettei sellaista kannata edes yrittää. Se rajoittaa taidetta jo etukäteen.”

Nau tutustui sensuurijärjestelmän tehokkuuteen jo opiskellessaan taidekritiikkiä Hanoissa. Hän laittoi lakanainstallaation asuntonsa seinälle. Neljässä tunnissa poliisi soitti Naun vuokranantajalle, että lakana on otettava seinältä välittömästi pois.

Nykytaide on Vietnamissa uusi ajatus, eikä kotimainen yleisö ole sitä löytänyt. Sen sijaan ulkomainen kiinnostus taidekenttää kohtaan kasvaa. Vietnamilaistaidetta myydään esimerkiksi Singaporeen ja Kiinaan. Asiakkaiden lisäksi taiteilijoiden on haettava myös ideansa ulkomailta. Vietnamilainen taideopetus saa Naulta täystyrmäyksen.

”Koulussa vain kopioidaan vanhoja tauluja. Siellä käytetään edelleen samoja opetusmetodeja kuin 1920-luvulla. Koulu ei opeta ajattelemaan itse.”

Ngoc Nau pääsi yksityisen, ulkomaisesti rahoitetun San Art Laboratoryn taiteilijaohjelmaan. Nuoret taiteilijat saavat apurahan ja mahdollisuuden kouluttautua kansainvälisiä taidemarkkinoita tuntevien tuutoreiden tuella.

Naun unelma on, että hän voisi elää työllään ja että vietnamilaiset opettelisivat ymmärtämään nykytaidetta.

”Tällä hetkellä he eivät edes yritä. Uskon, että taide rauhoittaa ihmisiä. Se hyödyttäisi koko yhteiskuntaa.”