Artikkelikuva
Jennifer Clement on kirjoittanut aina ihmisistä jotka ovat jollakin tavalla suojattomia.

Meksiko – rakkauteni ja kipuni

Jennifer Clement uskoo, että kirjat voivat muuttaa maailmaa. Hän sai tuoreesta romaanistaan palkinnon humanitaarisesta työstä.

Olen kirjoittanut romaaniin rakkauden ja kivun, jota tunnen Meksikoa kohtaan”, nainen sanoo. Hän on yhdysvaltalainen kirjailija Jennifer Clement, s. 1960.

Uusimman romaaninsa Varastettujen rukousten vuori suomennoksen tiimoilta Suomessa vieraillut Clement vastaanotti toukokuussa New Yorkissa humanitaarisen palkinnon, jota ei koskaan aiemmin ole annettu fiktiiviselle teokselle. Perinteisesti yhdysvaltalaisen palkinnon ovat saaneet ihmiset, jotka ovat tehneet konkreettisempaa työtä lasten elinolosuhteiden parantamiseksi.

”Huomaamattani romaanistani tuli yhteiskunnallinen protesti. Siinä lienee sen voima – sitä ei ollut sellaiseksi tarkoitettu.”

Varastettujen rukousten vuori näyttää meksikolaisen todellisuuden nurjan puolen huumekaupan varjossa kasvavien naisten ja tyttöjen näkökulmasta. Maassa katoaa vuosittain satoja tuhansia naisia, joista valtaosa siepataan rajan yli Yhdysvaltoihin.

”Meksiko ei ole enää huumebisneksen läpikulkumaa, middle man, mitä se oli vielä kaksikymmentä vuotta sitten.”

Kun toiminta saadaan kuriin yhtäällä, se alkaa kukoistaa toisaalla. Huumebisnes on siirtynyt Kolumbiasta Meksikoon.

”Niin kauan kuin on kysyntää, on tarjontaa. Ja Yhdysvalloissa on. Tämä ongelma on yhteinen. Meksiko ei selviä tästä yksin.”

Kaiken kaikkiaan Meksikosta on Clementin mukaan tullut viimeisten kymmenen vuoden aikana paljon aiempaa vaarallisempi.

”Viimeisten 15 vuoden aikana myös 80 toimittajaa on tapettu. Yhtään ainutta murhaajaa ei ole tuomittu. Maassa vallitsee täydellinen rankaisemattomuuden kulttuuri”, sananvapausjärjestö PEN:in puheenjohtajana Meksikossa 2009-2012 toiminut Clement sanoo.

Ääni heille, joilla ei ole turvaa

Clement on asunut käytännössä koko elämänsä Meksikossa. Kemian insinöörinä työskentelevä isä ja kuvataiteilijaäiti muuttivat Meksikoon, kun tytär oli vauva. Nuorempi sisko syntyi Meksikossa.

”Vanhempani tekivät viisaasti, kun pitäytyivät uudessa kotimaassaan irrallaan yhdysvaltalaisten yhteisöstä. Kasvoin meksikolaisten kanssa ja kouluni kävin kansainvälisissä yksityiskouluissa. Ensimmäinen poikaystäväni oli etiopialainen. Luokkaluokkatovereina minulla oli paljon kirjailijoiden ja taiteilijoiden lapsia, muun muassa juuri edesmenneen kolumbialaiskirjailija Gabriel García Márquezin lapset ja australialaissyntyinen, 2003 Booker-palkittu kirjailija DBC Pierre.”

Kirjallisuutta ja antropologiaa opiskellut Clement on kirjoittanut aina ihmisistä, jotka ovat jollain tavalla suojattomia. Vaikkapa kotiapulaisista – tai heidän apulaisistaan – jotka ovat usein kaltoin kohtelun, hyväksikäytön ja maan sisäisen rasismin uhreja. Suuri osa kotiapulaisista on intiaanitaustaisia meksikolaisia.

”Meksikolaiset miehet hankkivat usein edelleen ensimmäiset seksikokemuksensa perheen kotiapulaisten kanssa”, Clement muistuttaa.

Varastettujen rukousten vuori -romaania varten Clement teki tutkimustyötä kymmenen vuotta. Hän haastatteli sitä varten huumekaupassa mukana olevien miesten vaimoja, äitejä ja tyttäriä toreilla, kouluissa, rannoilla, kaupoissa, kioskeissa.

”Haastatellessani en työskentele samaan tapaan kuin tutkija tai toimittaja. Olen kiinnostunut eri asioista: miten haastateltavani puhuvat, mistä he puhuvat, miltä ympärillä näyttää, tuntuu, tuoksuu. Haen kohtaamisen runoudellista ulottuvuutta.”

Kirjoittaessaan Clementillä oli päässään kuva pääkaupungissa Méxicossa sijaitsevasta Santa Martan vankilasta. Vierailupäivänä jono miesten puolelle kiemurteli satojen metrien pituisena. Naisten puolelle jonotti muutama ihminen.

”En saanut mielestäni tuota kuvaa. Se huusi minulle: naisella ei ole mitään arvoa. Kukaan ei välitä heistä.”

Jotkut jaksavat toivoa – toiset eivät

Tyynenmeren rannikon suositussa lomakohteessa Acapulcossa Clement tapasi intiaaninaisen, joka kertoi yhteisönsä käytännöstä: nuorille tytöille kaivetaan kuoppa, johon he voivat piiloutua, kun huumekauppiaiden maastureiden nähdään lähestyvän kylää. Näin tytöt välttyvät päätymästä ihmiskauppiaiden armoille.

”Siellä kuopassa tytöt tärisevät kuin jänikset. Kuopan kattona on oksia.”

Kuopat siirtyivät myös palkittuun romaaniin. Toinen Clementin kirjoittamista ohjannut asia oli romaanin keskushenkilön, nuoren Ladydi-tytön ääni.

”Se on kohtaloonsa täysin alistuneen ihmisen ääni. Ladydi ei odota muutosta elämäänsä. Hän hyväksyy, ettei kukaan välitä hänestä.”

Clement korostaa, kuinka omassa maailmassamme etsimme ratkaisuja ongelmiin ja yritämme muuttaa olosuhteitamme aina vain paremmaksi. Ladydille tällainen ajattelu ja toiminta on täysin vierasta.

Tietenkin Meksiko on täynnä heitäkin, jotka jaksavat taistella ja toivoa. Hiljattain kirjailija törmäsi Veracruzin kaupungissa mielenosoitukseen, jossa kadonneiden tyttöjen äidit osoittivat mieltään paikallisen katedraalin edustalla. Katedraalin portailla oli pienten tyttöjen sandaaleja rivissä ja banderolli: ”Te la llevaste viva, regresamela viva”, ”Veit hänet elävänä, tuo hänet takaisin elävänä”.

Runous kukoistaa

Juuri nyt Clement uskoo, että kirjallisuus voi muuttaa maailmaa.

”Kirjallisuudenhistoria on täynnä näitä esimerkkejä: Charles Dickensin Oliver Twistin (1838) myötä työlainsäädäntöä muutettiin, Emily Brontën Humisevan harjun (1847) jälkeen saatiin lakiuudistus, jonka myötä myös naisella voi olla omaisuutta. Myös vaikkapa Émile Zolan tuotanto ja Victor Hugon Kurjat (1862) kasvattivat aikoinaan ihmisten tietoisuutta yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta.”

Maailmanparantamisen ohella Clement nautiskelee myös runoudesta. Hän luotsaa perustamaansa runofestivaalia meksikolaisessa San Miguel de Allenden kaupungissa. Runous Meksikossa voi hyvin.

”Meksikossa runous on merkittävä kirjallisuudenlaji, runoilijoiden mielipiteitä kuunnellaan. Monet kirjailijat – niin kuin taiteilijatkin – koristavat seteleitämme ja kolikoitamme: Octavio Paz, Sor Juana Ines de la Cruz, Frida Kahlo, Diego Rivera.”