Suurpankit vierastavat ihmisoikeuksia

Itsesääntely ei riitä pankkien ihmisoikeuspolitiikan kuntoon saamiseen, sanoo Washingtonissa toimivan Center of Concern -ajatushautomon johtaja.

(IPS) — Pankit ovat mukana miltei kaikissa taloudellisissa hankkeissa ympäri maailmaa, mutta ne eivät kanna vastuuta sijoitusten seurauksista, havaittiin BankTrack-verkoston selvityksessä.

Tutkituista 32 kansainvälisestä suurpankista yhdelläkään ei ole suunnitelmaa siitä, miten sen omassa toiminnassa paljastuvia ihmisoikeusloukkauksia käsitellään. Vain joka toisella pankilla on ylipäätään linjaus ihmisoikeuksista, vaikka YK:n päätös vuodelta 2011 edellyttää sitä kaikilta yrityksiltä.

”Tutkitut pankit rahoittavat yrityksiä ja hankkeita, joihin liittyy väestön pakkosiirtoja, lapsityövoiman käyttöä, asevoimin tuettuja maakaappauksia ja alkuperäisasukkaiden oikeuksien loukkauksia”, joulukuussa julkistettu raportti kertoo.

Esimerkiksi yhdysvaltalainen JPMorgan Chase -pankki kuuluu palmuöljyn tuotannon johtaviin rahoittajiin sekä lainoittajana että sijoittajana. Pankilla on ihmisoikeuslinjaus, jota selvityksen mukaan sovelletaan vain luottoihin, mutta ei investointeihin.

Selvityksen mukaan kolme pankkia – hollantilainen Rabobank sekä sveitsiläiset Credit Suisse ja UBS – noudattivat hyvin YK:n ihmisoikeusohjeita, mutta kaikkien muiden tulokset olivat surkeita niin Aasiassa, Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.

Tulokset osoittavat, ettei itsesääntely riitä, vaan pankkien ihmisoikeuspolitiikan kuntoon saaminen edellyttää laillisesti sitovia sääntöjä, sanoo Washingtonissa toimivan Center of Concern -ajatushautomon johtaja Aldo Caliari.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!