Amarech Abilo, Etiopia

Etiopialainen opettaja Amarech Abilo, 33, on syntymästään sokea ja naimisissa toisen sokean, Terete Ukan kanssa. Amarech ja Terete tutustuivat sokeiden koulussa. Perheessä on myös kaksi lasta. Lastensa kouluttamista vanhemmat pitävät erittäin tärkeänä.

Amarechin kodin seinät ovat aaltopellistä, lattia on maalattia ja hellana toimii spriikeitin. Sähköä ei ole ja toisinaan on myös nälkä. Silti Amarech tokaisee: ”Naapurit sanovat, että kotimme on naapuruston onnellisin.”

Aleksej Karlov, Venäjä

Venäläinen runoilija Aleksej Karlov, 31, asuu suuressa laitoksessa Moskovassa. Hän jakaa huoneensa toisen vammaisen kanssa. Hissi menee kiinni kello 19. Silloin viidenkymmenen miespuolisen liikuntavammaisen osasto on vankila.

Aleksej on julkaissut kirjan, jossa hän kertoo elämästään. Lusikka ja sänky eivät riitä, tärkeintä on ymmärrys, hän kirjoittaa. Rakastettu ja kihlattu Lena Frolova vierailee Aleksejn luona joka toinen viikko.

Layela Nseru, Etiopia

Etiopialainen pienkauppias Layela Nseru, 25, pitää kadulla pientä kioskia, jossa hän myy sipsejä, tupakkaa, kokista ja nyt myös puhelimen sim-kortteja. Ne ovat uusin aluevaltaus Layelan bisneksessä. Layela on työllistänyt itsensä maassa, jossa useimmat vammaiset ihmiset joko kerjäävät tai ovat piilossa kodeissaan.

Uhkana on, että Layelan kioski jyrätään uuden tien alta. Nuori nainen on kuitenkin tottunut ongelmien ratkaisija.

Olja Viacheslava, Valko-Venäjä

Valkovenäläinen nuori nainen Olja Viacheslava asuu isänsä ja äitinsä kanssa Brestissä. Hän on päivisin töissä vanhempiensa perustamassa työkeskuksessa ja rakastaa yli kaiken näyttelemistä ja leipomista.

Tulevaisuus askarruttaa Oljan isää ja äitiä. Miten tyttären käy, kun he kuolevat? Vanhemmat luottavat kuitenkin siihen, että pikkusisko Viktoria pitää huolta Oljasta. Vaikka Viktoria on jo muuttanut kotoa, siskosten välit ovat hyvin läheiset.

Rysschan Kashakhmetova, Kazakstan

Eläkeläinen Rysschan Kashakhmetova, 55, lempinimeltään Rosa, on läheinen sisarentyttärensä tyttären Domiran kanssa. Rosa vammautui 16-vuotiaana eikä suostunut pariin vuoteen ulos kotoaan. ”Pelkäsin sääliä ja kauhistelua.”

Avioliitosta Rosa ei ole koskaan haaveillut: ”Kuka nyt huolisi vammaisen naisen”.

Hienointa hänen mielestään on päästä keväällä metsään. Silloin hän syventyy puitten ja kukkien kauneuteen. ”Minulla on mielenrauha”, hän sanoo.

Kuvat: Charlotta Boucht

Haastattelut toteutettu Abilis-säätiön ja Kynnys ry:n kustantamilla matkoilla.