Ebola heikentää ruokaturvaa

Ruokakriisiä pohjustavat viljelijöiden kuolemat, työvoimapula ja kuljetusten sekä ruuan hinnan nousu.

(IPS) — Ebolaepidemia uhkaa heikentää myös ennestään kehnoa ruokaturvaa taudin koettelemissa Länsi-Afrikan maissa, varoittaa Washingtonissa toimiva Ifpri-tutkimuslaitos.

Laitosta johtava tohtori Shenggen Fen sanoo, että ruokakriisi lähenee pahimpia ebolamaita, Liberiaa, Sierra Leonea ja Guineaa. Sitä pohjustavat viljelijöiden kuolemat, työvoimapula ja kuljetusten sekä ruuan hinnan nousu.

”Aliravitsemus on ollut näissä maissa ongelmana pitkään, joten ruokakriisi voi jatkua vuosikymmeniä”, Fen sanoo.

Sierra Leonessa on suljettu paljon kouluja ebolan vuoksi, mikä on vienyt lapsilta myös kouluateriat. Riistalihan käyttöä koskevat rajoitukset ovat puolestaan verottaneet asukkaiden proteiinin saantia, Ifpri kertoo.

Lisäksi perusravinnon, kuten riisin ja maniokin, hinta nousee nopeasti epidemia-alueilla, kun pellot jäävät hoitamatta ja työvoimasta on pulaa.

Fenin mukaan ebola-alueilla tarvitaan nyt tukea sekä taudin että uhkaavan ruokapulan vuoksi. Hän muistuttaa, että ravitsemustaso vaikuttaa suoraan ihmisen vastustuskykyyn. Tuki voidaan jakaa tilanteen mukaan rahana tai tarvikkeina ja kytkeä esimerkiksi terveystarkastuksessa käyntiin.

Koska kaikki kolme maata ovat ruuan tuojia, kriisin ei uskota vaikuttavan niitä laajemmalle – ellei tauti leviä muihin maihin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!