Yhä useampi siviili kuolee tai haavoittuu räjähdeiskussa

Brittijärjestön mukaan improvisoitujen räjähteiden tappamien tai haavoittamien siviiliuhrien määrä on noussut 70 prosenttia kolmessa vuodessa.

Improvisoidut räjähteet, kuten autopommit ja itsemurhaiskuissa käytetyt pommit, tappavat ja haavoittavat yhä enemmän siviilejä, sanoo brittiläinen järjestö Action on Armed Violence (AOAV).

Järjestön tietojen mukaan improvisoitujen räjähteiden aiheuttamissa iskuissa kuoli tai haavoittui viime vuonna lähes 23 000 ihmistä, 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011. Luvut ovat todennäköisesti aliarvioituja, sillä ne perustuvat mediasta kerättyihin tietoihin, järjestö muistuttaa.

Siviilit ovat yhä suuremmassa vaarassa, sillä suurten ajoneuvopommien käyttö on lisääntynyt ja räjähdykset sattuvat yhä useammin alueilla, joilla liikkuu paljon ihmisiä. Vuonna 2013 lähes kaksi kolmasosaa iskuista tapahtui tällaisilla alueilla, kuten kahviloissa ja toreilla. Itsemurhaiskut aiheuttivat noin kolmanneksen siviiliuhreista, AOAV kertoo.

Yhteensä improvisoitujen räjähteiden aiheuttamissa iskuissa kuoli tai haavoittui vuosina 2011–2013 yli 60 000 ihmistä, heistä neljä viidestä siviilejä. Iskuja tapahtui AOAV:n laskujen mukaan 66 maassa – muun muassa Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Nigeriassa ja Thaimaassa.

Järjestö peräänkuuluttaa uhrien parempaa hoitoa sekä räjähteiden parempaa säilyttämistä, jotta niitä ei pystyttäisi salakuljettamaan.

”Yhteiskunnan pitäisi reagoida laajasti, tuomita kasvaa improvisoitujen räjähteiden käyttö, kuten tehtiin maamiinojen ja myrkkykaasujenkin kohdalla”, sanoo AOAV:n toimitusjohtaja Steve Smith.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!