Suomesta UN Womenin suurin rahoittaja

YK:n tasa-arvojärjestölle lähtee Suomesta 20 miljoonan euron potti tänä vuonna.

Suomen ulkoministeriö on päättänyt myöntää YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenille kuusi miljoonaa euroa lisäavustusta tälle vuodelle. Korotetun tuen myötä Suomen rahoitus tälle vuodelle nousee 20 miljoonaan euroon ja nostaa Suomen järjestön suurimmaksi yleisrahoittajaksi.

Suomen YK-lähettiläs Jarmo Viinanen julkisti lisärahoituksen UN Womenin johtoryhmän kokouksessa 18. kesäkuuta.

UN Womenin työ tyttöjen ja naisten aseman parantamiseksi on pitkälti yhdenmukaista Suomen oman kehityspoliittisen ohjelman kanssa, Viinanen sanoi tilaisuudessa.

Vuonna 2011 perustettu UN Women on kansainvälisesti yksi tärkeimmistä sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävistä järjestöistä. Sen yleisrahoitus YK:n jäseniltä on ollut viime vuosina tasaisessa kasvussa ja oli viime vuonna lähes 115 miljoonaa euroa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!