Jopa kaksi kolmasosaa netinkäyttäjistä tulee kehitysmaista

Maailmassa on vuoden lopussa kolme miljardia netinkäyttäjää.

Maailmassa tulee olemaan vuoden loppuun mennessä kolme miljardia netinkäyttäjää. Heistä kaksi kolmasosaa tulee kehitysmaista, kertoo YK:n televiestintäjärjestö ITU.

Järjestön tuoreiden tilastojen mukaan Eurooppa johtaa edelleen netinkäyttäjätilastoja – 75 prosenttia maanosan väestöstä käyttää nettiä. Afrikassa nettiyhteys on pian 20 prosentilla väestöstä. Määrällisesti eniten käyttäjiä on Aasiassa ja Tyynenmeren alueella.

Siitä huolimatta yli 90 prosenttia niistä, jotka eivät käytä nettiä, elävät yhä kehitysmaissa.

Tilastojen mukaan eniten kasvava markkina-alue ovat mobiililaajakaistat, jollainen löytyy vuoden lopussa lähes kolmannekselta maailman väestöstä. Kasvu on ollut hurjaa etenkin Afrikassa – mobiililaajakaista oli vuonna 2010 kahdella prosentilla maanosan asukkaista, tänä vuonna lähes 20 prosentilla, ITU kertoo.

Samaan aikaan kiinteän laajakaistan suosio kasvaa hitaasti – se on globaalisti vain vajaalla kymmenellä prosentilla väestöstä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!