Aika loppumassa kesken Etelä-Sudanissa

Sisällissota on vienyt kymmeniä tuhansia humanitaarisen katastrofin partaalle, varoittaa YK.

YK on määritellyt Etelä-Sudanin humanitaarisen tilanteen kuuluvan korkeimpaan katastrofiluokkaan, jossa on tällä hetkellä sen lisäksi vain Syyria ja Keski-Afrikan tasavalta.

Tämän kuun alussa Etelä-Sudaniin saapuneet YK:n avustustyöntekijät varoittavat ajan olevan loppumassa kesken kymmeniltä tuhansilta pakolaisilta, jotka ovat hakeutuneet YK:n turvaamiin keskuksiin.

Tällä hetkellä noin 70 000 siviiliä asuu YK:n järjestämissä väliaikaisissa majoituksissa ympäri maata, mutta järjestö varoittaa lähestyvän sadekauden ylittävän niiden kantokyvyn.

”YK:n keskuksia ei ole tarkoitettu asuttamaan näin suurta joukkoa näin pitkäksi aikaa. Ne ovat täyteen ahdettuja ja niiden tarjoamat peruspalvelut ovat aivan yksinkertaisimpia”, sanoo Etelä-Sudanin rauhanturvaoperaatiota johtava Hilde Johnson.

Erityisen huolissaan järjestö on leirien muuttumisesta surmaloukuiksi, sillä sateet luovat otolliset olosuhteet esimerkiksi koleran ja lavantaudin leviämiselle. Vaikka vaihtoehtoisia leirejä yritetäänkin rakentaa pikatahtiin, paras vaihtoehto olisi, jos pakolaiset pystyisivät palaamaan koteihinsa, järjestö sanoo.

Kriisimajoituksessa asuvien lisäksi Etelä-Sudanissa arvioidaan olevan lähes neljä miljoonaa ihmistä, joiden ruokaturva on pahasti vaakalaudalla. Mikäli väkivaltaisuudet jatkuvat, sadekauden yhteydessä tehtävät maatyöt lykkäytyvät, ja ruokaturvan heikko tilanne tulee jatkumaan pitkälle tämän vuoden loppupuolelle, YK varoittaa.

Lisäksi järjestö tarvitsee pelkästään humanitaarisen työn ylläpitämiseen 168 miljoonaa euroa seuraavan kahden kuukauden aikana.

Etelä-Sudanin konfliktin taustalla on maan huipulta alkanut poliittinen kiista dinka-kansaa edustavan presidentin ja nuer-kansaa edustavan varapresidentin välillä. Aseelliset yhteenotot puhkesivat joulukuussa, jonka jälkeen konflikti on levinnyt ympäri Etelä-Sudania.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!