Raportti: REDD avaamassa oven maananastuksille

Metsistä elantonsa saavat ovat jäämässä markkinavoimien tallaamaksi, arvioivat yhdysvaltalaiset kansalaisjärjestöt.

YK:n ilmastosopimuksen piirissä laadittu metsänsuojelumekanismi REDD uhkaa johtaa maananastuksiin Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, varoittavat yhdysvaltalaiset ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt.

REDD-mekanismin tarkoituksena on estää metsien avohakkuita ja polttamista laitumeksi maksamalla metsiensuojelusta. Noin 10 prosenttia kansainvälisistä ilmastopäästöistä tulee metsien tuhoamisesta.

Järjestöjen nyt tekemän selvityksen mukaan yhdenkään tarkastelun kohteeksi otetun kehitysmaan lainsäädäntö ei ota huomioon, miten metsistä elinkeinonsa saavat alkuperäiskansat ja paikallisyhteisöt pystyisivät hyötymään REDD-mekanismin kautta käydystä hiilikaupasta.

Selvityksen kohteena olleissa 23 maassa sijaitsee kaksi kolmasosaa maailman metsistä.

”Metsien hallintaoikeuksien reformit eivät ole edistyneet siitäkään huolimatta, että asiantuntijat ympäri maailman ovat todenneet niiden olevan edellytys hiilikaupan onnistumiselle. Tämä on riski yhteisöille, hallituksille, sijoittajille, metsille ja siten koko REDD-mekanismin kannattavuudelle”, raportin laatimisiin osallistunut Rights and Resources Initiative -järjestö sanoo.

Järjestö muistuttaa, että vaikka maanomistuksen merkitystä onkin korostettu alusta alkaen, tahti paikallisyhteisöjen metsänomistuksen kasvattamiseksi on hidastunut vuosien varrella.

Nyt onkin vaarana, että kun metsien sitomasta hiilestä tehdään yksi markkinahyödyke muiden joukossa, avataan samalla ovi ennennäkemättömille maananastuksille, Rights and Resources Initiative -järjestö varoittaa.

Myös YK:n ilmastopaneeli on tuoreessa raportissaan huomioinut joukon tutkimuksia, joissa REDD-ohjelmaan valmistavat toimenpiteet Tansaniassa ja Kongon altaalla on asetettu kyseenalaisiksi niiden aiheutettua konflikteja paikallisyhteisöjen ja hallitusten välillä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!