Ilmastonmuutos iskemässä viljasatoihin ennakoitua aiemmin

Uuden arvion mukaan ilmaston lämpeneminen näkyy ruokatuotannossa selvästi jo 15 vuoden päästä.

Ilmastonmuutos on pienentämässä vehnä-, maissi- ja riisisatoja jo 15 vuoden päästä, arvioivat Leedsin yliopiston tutkijat. Nature Climate Change -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 1700 viime vuosina tehdyn tutkimuksen vertailuun.

”Tutkimuksemme osoittaa, että ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaikutuksia satojen kokoihin on nähtävissä paljon aiempaa arvioitua aikaisemmin”, tutkimusta vetänyt professori Andy Challinor sanoo.

Tutkijoiden keskuudessa on yleinen konsensus, että ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan viljasatoja heikentäviä tulvia, kuivuutta, myrskyjä ja vuodenaikojen epäsäännöllistä vaihtelua. Myös tuholais- ja vieraslajien leviäminen uusille alueille on hyvin todennäköistä.

Nykytrendien jatkuessa satojen pienentyminen tulee olemaan ilmeistä vuoteen 2030 mennessä ja vuosisadan puolenvälin jälkeen nykytasoon verrattuna jopa neljänneksen pienemmät viljasadot ovat yleisiä, tutkijat arvioivat.

Vaikutukset tulevat korostumaan erityisesti jo nyt heikon ruokaturvan kanssa kamppailevilla trooppisilla alueilla. Samalla satojen vaihtelu tulee olemaan suurta kasvukaudesta toiseen ja alueellisesti, eivätkä pohjoiset leveysasteet ole siltä turvassa, tutkijat ennustavat.

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n edellisessä raportissa ilmaston lämpenemisen ennustettiin parhaimmillaan edistävän maanviljelyä pohjoisilla leveysasteilla, mutta viime vuosien tutkimusten valossa tämä ei ole enää yhtä todennäköistä, tutkijat sanovat.

IPCC:n seuraava raportti julkaistaan tämän kuun lopussa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!