Israel purkanut palestiinalaiskoteja huippuvauhtia

Rauhanneuvottelut näyttävät kiihdyttäneet palestiinalaisten omaisuuden tuhoamista, sanovat avustusjärjestöt.

Joukko miehitetyillä palestiinalaisalueilla työskenteleviä avustusjärjestöjä on ilmaissut huolensa selvästi kiihtyneestä talojen purkuaallosta Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Järjestöjen mukaan purkutahti kiihtyi heinäkuussa samaan aikaan, kun palestiinalaisten ja Israelin edustajat alkoivat neuvottelemaan taas rauhasta Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerryn johdolla.

Taloja purettiin heinäkuun ja vuoden 2013 lopun välillä puolet enemmän kuin vuonna 2012. Samalla kodittomiksi tehtyjen palestiinalaisten määrä lisääntynyt 75 prosenttia, järjestöt arvioivat.

Viime vuonna Israel tuhosi yhteensä 663 palestiinalaisten taloa, joka oli suurin määrä viiteen vuoteen. Näistä 122 oli rakennettu kansainvälisellä rahoituksella.

YK:n arvioiden mukaan viime vuonna kodittomaksi joutui yli 1 100 palestiinalaista ja pelkästään tämän vuoden aikana puretuista taloista on häädetty 180 henkeä, joista lähes sata on lapsia.

Järjestöt, joihin kuuluu muun muassa Palestiinan World Vision ja Oxfam, kritisoivat myös Israelin armeijaa selvästi tiukentuneista rajoituksista ja häirinnästä palestiinalaisten perusturvan takaamiseksi.

Viime viikolla Kansainvälinen Punainen Risti ilmoitti lopettavansa telttojen toimittamisen kodittomiksi tehdyille palestiinalaisille, sillä israelilaisten sotilaiden järjestämät telttojen takavarikot ja työntekijöiden häirintä ovat tehneet työstä tehotonta.

Israel perustelee talojen purkuja muun muassa turvallisuussyillä ja rakennuslupien puutteella. Ihmisoikeusjärjestöt ja YK ovat kuitenkin toistuvasti huomauttaneet, että palestiinalaisten on käytännössä mahdotonta saada rakennuslupia Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!