Järjestöt: Eläinteollisuus koettelee jo maailman kantokykyä

Liha- ja maitoteollisuuden käytössä on jo 70 prosenttia maailman vesivaroista ja kolmannes viljelysmaasta, käy ilmi raportista.

Alati kasvavan liha- ja maitoteollisuuden käytössä on jo yli kaksi kolmannesta maailman vesivaroista ja kolmannes viljelysmaasta, todetaan Heinrich Böll -säätiön ja Euroopan Maan Ystävien eläinteollisuuden maailmanlaajuisia ongelmakohtia kokoavassa raportissa.

Järjestöjen mukaan yhtiövetoisen eläinteollisuuden sosiaalisten ja ympäristökustannusten vuoksi ruokavaliota ei enää voida pitää pelkkänä yksityisasiana.

”Paitsi että tehotuotanto on kidutusta eläimille, se myös tuhoaa ympäristöä ja ahmii valtavia määriä raaka-aineita, joita tuomme globaalista Etelästä rehuksi”, Heinrich Böll -säätiön puheenjohtaja Barbara Unmüßig toteaa.

Vuosittain lähes 800 miljoonaa tonnia eli yli 40 prosenttia kaikesta tuotetusta vehnästä, rukiista, kaurasta ja maissista käytetään eläinten rehuksi, raportissa sanotaan. Lisäksi rehuna käytetään vuosittain 250 miljoonaa tonnia öljykasveja, joista suurin osa koostuu soijasta. WWF on ennustanut soijan tuotannon kaksinkertaistuvan nykyisen kehityksen jatkuessa vuoteen 2050 mennessä.

Raportin mukaan juuri soijan maailmanlaajuisen kysynnän kasvu on jo nyt nostanut maan hintaa esimerkiksi Argentiinassa. Sen seurauksena suuryritykset haalivat valtion omistamaa halpaa maata reuna-alueilta ja siellä toimineet pien- ja vuokraviljelijät tulevat häädetyksi tiluksiltaan. Järjestöjen mukaan kasvava eläinteollisuus muodostaa jo uhan globaalin Etelän ihmisten ruokaturvalle.

Kestämättömän resurssien käytön lisäksi raportissa nostetaan esiin eläinteollisuuden ongelmina muun muassa suuret kasvihuonekaasupäästöt, ylilannoittamisen vaarat biodiversiteetille sekä ylenmääräisen antibioottien käytön seurauksena kehittyvät vastustuskykyiset tartuntataudit. Vaihtoehtona yhtiövetoiselle teollisuudelle raportissa esitetään lihan kulutuksen vähentämistä sekä ruokasuvereniteettiin ja resurssitehokkuuteen perustuvia paikallisia ratkaisuja.

Vaikka lihan kulutuksen kasvu on hidastunut Euroopassa ja Yhdysvalloissa, sen odotetaan jatkossa kasvavan huomattavasti nousevissa talouksissa Aasiassa, raportissa todetaan. Järjestöt huomauttavat, että tällä hetkellä käytävillä EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppaneuvotteluilla tavoitellaan yhä globalisoituneempaa lihateollisuutta sekä sääntelyn purkamista elintarviketeollisuuden suuryritysten eduksi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!