Kuvattaviin tutustumisen voi aloittaa vaikka näin: seisomalla keskellä koulutietä parimetrinen kangaskaistale käsissään. Sen voi läväyttää niin leveälle kuin käsivarret ulottuvat, tai heilutella sitä kuin matador viittaansa. Kumpikin tyyli saa kotiin palaavat koululaiset pysähtymään, pienimmät innoissaan, teini-ikäisemmät vähän tuhahdellen.
Valokuvaaja Filippo Zambónin kangaskaistale liehuu Baan Gerda -nimisen yhteisön edustalla. Ollaan lähellä Lopburin kaupunkia, 230 kilometrin päässä Thaimaan pääkaupungista Bangkokista.
Baan Gerdassa asuu satakunta lasta. Nuorimmat ovat neljävuotiaita, vanhimmat aikuisuuden kynnyksellä. Heitä yhdistää hiv ja se, etteivät he voi asua oman perheensä luona. Mutta ei huolta: tämä ei ole kauhutarina. Baan Gerdassa asuvien lasten tarinassa on onnellinen loppu.
Baan Gerda syntyi alun perin aids-vaiheessa olevien lasten hoito- ja saattokodiksi vuonna 2001. Alkuvuosina huonossa kunnossa olevia lapsia kuoli.
Mutta yhteisön perustamisen jälkeen hivin ja aidsin hoidossa on otettu jättiläisen harppauksia. Lääkkeiden laatu ja teho ovat parantuneet. Samalla niiden hinta on laskenut murto-osaan aikaisemmasta.
Siksi Baan Gerdan pihoilla juoksentelee terveitä ja hyvinvoivia lapsia.
Kaikki osallistuvat
Baan Gerdan perusti saksalainen, vuosikymmeniä Thaimaassa asunut Karl Morsbach yhdessä vaimonsa Tassaneen kanssa. Nimensä yhteisö on saanut Morsbachin äidin, Gerdan mukaan. Baan on thaita ja tarkoittaa kylää.
Alusta asti Baan Gerdan periaatteena on ollut tarjota lapsille yhteisö, joka muistuttaa mahdollisimman paljon perhettä: pysyviä ihmissuhteita, oma koti.
Käytännössä elämä on järjestetty siten, että kymmenkunta eri-ikäistä lasta asuu yhdessä talossa kasvattiäidin kanssa. Kasvattiäidit ovat itsekin hiv-positiivisia. Osa heistä on kasvanut Baan Gerdassa ja halunnut jäädä yhteisöön töihin.
Kasvattiäitien lisäksi alueella työskentelee muitakin aikuisia, keittiössä, puutarhassa ja rakennustöissä. Lasten odotetaan kuitenkin osallistuvan yhteisön töihin.
”Aluksi kiinnitin huomiota siihen, että lapsilla näytti olevan paljon velvollisuuksia. Mutta toisaalta yhteisten asioiden tekeminen on osa yhteisöön kuulumista”, Zambón kertoo. ”Lapsilla on todella läheiset välit, he viihtyvät hyvin keskenään. Ja aivan selvästi välittävät toisistaan.”
Kuvaaja Zambón on kameroineen tervetullut kylään. Tarkoituksena on opettaa lapsia ottamaan valokuvia itsestään ja toisistaan. Samalla kuvaaja dokumentoi kylän elämää viikon verran. Assistenteista ei ole pulaa: lapset kilpailevat siitä, kuka saa kantaa kameraa, kuka kannatella kuvien taustakangasta.
Takaa-ajo
Baan Gerda näyttää aika tavalliselta pieneltä thaimaalaiselta asuinalueelta, vihreältä ja viihtyisältä. On pari puutarhatilkkuakin, ja vapaana kulkevia kanoja.
Vieressä on lumpeita täynnä oleva lampi, jossa Zambónin kameran etsimeen osuu takaa-ajokohtaus: pari pikkupoikaa yrittää uiden ajaa karkuun päässeitä ankkoja takaisin aitaukseen. Ankat peittoavat takaa-ajajansa kevyesti.
Talot on rakennettu paikalliseen tapaan pilarien päälle. Talon alle jäävä tila on niin korkea, että siinä mahtuu aikuinenkin seisomaan. Samalla se tarjoaa suojaa auringon paahteelta.
Joukko vähän isompia tyttöjä ryntäilee edes takaisin. Käynnissä on leikki, jonka sisältö ei ulkopuoliselle aukea. Mutta vauhtia ja naurua riittää.
Kunnes mukana oleva pikkutyttö Nunpen kompastuu ja lyö päänsä.
Leikki keskeytyy, ja tyttölauma kerääntyy pienimmän ympärille varmistamaan, että kaikki on kunnossa. Betoniin kolahtanutta takaraivoa tutkaillaan tarkkaan ja tarkistetaan ettei mistään vuoda verta. Kysellään ja lohdutellaan. Kaikki on kunnossa.
Tyttö keinuu, keinuu, keinuu
Iso osa lapsista on saanut hiv-tartunnan jo syntyessään. Yhteisössä on kuitenkin myös lapsia, joiden tartunta on peräisin seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Henkilökuntaa huolestuttaa etenkin yksi tyttö. Hän on kahdeksanvuotias, ja sai hiv-tartunnan omalta isältään. Hiv pystytään hoitamaan lääkkeillä, mutta hyväksikäytön jäljet näkyvät tytön käytöksessä. Nyt tyttö istuu risti-istunnassa keittiön pitkällä työtasolla ja kuorii keskittyneesti valkosipulin kynsiä.
”Hän haluaa tehdä jatkuvasti jotakin, toistaa samaa asiaa. Hän voi jatkaa tuota pari tuntia”, Morscbach kertoo kuvaajalle.
Vaikka lasten kuuluu yhteisössä auttaa niin ruuanlaitossa kuin muissakin arjen puuhissa, tyttö tekee ikäisekseen aivan liikaa. Henkilökunta on yrittänyt ymmärtää, mistä käytöksessä oikein on kyse. Juuri nyt tytöllä näyttää olevan sisäinen pakko tehdä jatkuvasti jotakin.
Kun keittiössä ei riitä enää mitään tekemistä, tyttö juoksee pihalle keinumaan. Baan Gerdassa on hyvä leikkipaikka, mutta muita lapsia kiinnostaa enemmän muu touhuaminen pihalla.
Tämä kahdeksanvuotias on ainoa, jonka Zambón näkee leikkipaikalla. Hän keinuu tauotta. Puoli tuntia putkeen, keinun kaari lentää korkeimman kautta. Ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas.
Baan Gerdan miespuolisille vieraille mainitaan vaivihkaa tytön ongelmista rajojen suhteen: hän yrittää hakea miehiltä huomiota sillä ainoalla tavalla, jonka isältään oppi.
Hengenpelastajat seinällä
Tasan kello seitsemältä illalla Baan Gerdassa – niin sisällä kuin ulkona – kuuluu kaiuttimista äänimerkki. Se muistuttaa vähän koulun kelloa.
Vilkas ja hyväntuulinen pikkupoika David ei kuitenkaan malta päästää irti valokuvaajan jalasta. Vieraan kanssa leikkiminen vie voiton kellon käskystä.
Iltaseitsemältä on jo pimeää, eikä alueella ole ulkovaloja. Pian Davidin kanssa samassa talossa asuvat lapset lähtevät taskulampun valossa etsimään karkulaista.
On aika ottaa lääkkeet.
Hi-virukseen vaikuttavat antiretrovitaalilääkkeet on tärkeää ottaa säännöllisesti. Joka päivä, juuri oikeaan aikaan. Äänimerkki komentaa lapset sisään lääkkeenjakoon aina oikeaan aikaan.
Alun perin Baan Gerdaan rakennettiin asuintilojen lisäksi myös huone sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanottoa varten. Nykyään se palvelee lääkevarastona.
Seinällä olevalle vihreälle ilmoitustaululle on kiinnitetty iso liuta lääkepurkkeja, 18 erilaista. Jokaisen purkin alla roikkuu mallikappaleena yksi tabletti pienessä läpinäkyvässä muovipussissa.
Lääkepurkit on jaoteltu eri otsikoiden alle: oikeassa laidassa lukee PI, keskellä NNRTI, vasemmassa laidassa NRTI.
Kirjainyhdistelmät viittaavat eri tavoin toimiviin ryhmiin antiretroviraalilääkkeitä. Nämä kirjaimet ja purkit ovat muuttaneet Baan Gerdassa asuvien lasten tulevaisuuden. Niiden avulla lasten hiv-tartunnat pystytään pitämään pitkälti oireettomina.
Purkkien kyljissä olevista tuotenimistä moni on vilahdellut viimeisen vuosikymmenen aikana lääkepatentteja ja geneerisiä lääkkeitä käsittelevissä uutisissa. Baan Gerda saa lasten tarvitsemat lääkkeet ilmaiseksi Thaimaan julkisen terveydenhuollon kautta.
Yhteisössä ei ole enää aikoihin ollut tarvetta omalle sairaanhoitajalle. Sairastuessaan lapset saavat hoitoa läheisen kaupungin sairaalassa.
Erilaiset perheet
Moni Baan Gerdassa kasvanut lapsi on jo aikuistunut. Osa on muuttanut omilleen, osa jäänyt yhteisöön töihin. Nyt henkilökunta pohtii, miten auttaa kotoa lähteviä lapsia omilleen.
Yhteisön tähtioppilas on Chompu. Koulupuvussaan hän näyttää paljon ikäistään nuoremmalta, mutta valmistuu vuoden päästä lukiosta. Chompu menestyy koulussa niin hyvin, että hänen arvosanoillaan yliopiston ovet aukeavat helposti. Opintoja varten pitää tosin muuttaa Bangkokiin, ja Baan Gerdassa mietitään, miten opinnot rahoitetaan.
Baan Gerda toimii pääasiassa lahjoitusvaroin. Huomattava osa lahjoituksista tulee Saksasta. Esimerkiksi yhden talon seinässä kyltti kertoo sen olevan lahjoitus BMW:ltä. Muodollisesti Baan Gerda on Bangkokissa pääpaikkaansa pitävän, Thaimaassa erittäin tunnetun Children’s Rights -säätiön osa. Talot on rakennettu tontille, jonka omistaa paikallinen munkki.
Taloja on reilut kymmenen, ja uutta rakennetaan parhaillaan. Siihen on tarkoitus asuttaa vanhimpia Baan Gerdassa asuvia poikia, ja heille on annettu vastuu osasta rakennustöistä. Työ etenee vauhdilla, sillä halu päästä pikkulasten keskeltä omaan rauhaan on tehokas kannustin.
Osa Baan Gerdassa asuvista lapsista on orpoja, osa perheensä hylkäämiä. Joillakin on kuitenkin yhteisössä myös biologisia sukulaisia, sisaruksia tai jompi kumpi vanhemmista.
Valokuvaajan jalkaan tarrannut neljävuotias burmalaispoika David kuuluu jälkimmäisiin. Hänen isosiskonsa ja parikymppinen isänsä asuvat molemmat yhteisössä. Isä ja David ovat hiv-positiivisia, sisko ei.
Burmasta paennut pieni perhe on Thaimaassa ilman virallisia papereita. Paikallinen poliisi ilmeisesti tietää asiasta, mutta on jättänyt Baan Gerdan rauhaan. Hiv herättää yhä pelkoa, jopa poliiseissa.
Vaikka hi-viruksen hoito on parantunut, hiviin liittyvä stigma ja häpeä istuvat yhä tiukassa. Baan Gerdassa on muutamia lapsia, joiden isovanhemmat eivät suostu samaan huoneeseen hiv-positiivisen lapsenlapsensa kanssa.
Kahdet kuvat
Vihreän lääkepurkeilla täytetyn ilmoitustaulun lisäksi Baan Gerdassa on toinenkin merkittävä ilmoitustaulu. Mutta sitä eivät isommat tytöt haluaisi Zambónin näkevän. Heitä nolottavat omat kuvansa.
Tyttöjen estelylle on syynsä. Ilmoitustaululle on kiinnitetty kuva jokaisesta lapsesta sellaisena kuin he kylään tullessaan olivat.
On vaikea uskoa, että kyseessä ovat samat lapset. Kuvissa on riutuneita kasvoja, luurangonlaihoja käsivarsia, erittäin sairaita pieniä ihmisiä. Osa henkihieverissä.
Ensimmäisinä päivinä otettujen kuvien rinnalle on kiinnitetty lapsista toisetkin kuvat. Ne on otettu siinä vaiheessa, kun niin lääkkeillä kuin muullakin hoidolla on ollut aikaa tehdä tehtävänsä.
Osaa kuvista pitää katsoa todella tarkkaan: kyllä, kyllä ne ovat samat kasvot. Tuolla luurangonlaihalla, tiputuksessa olevalla lapsella ja pyöreäposkisena virnistelevällä pikkutytöllä.
Morscbach kuuntelee, kuinka tytöt valittavat kuvien noloudesta. Hän katselee kuvia täynnä olevaa ilmoitustaulua ja miettii.
”Ehkä meidän olisi aika pistää nuo kuvat piiloon”, hän sanoo.
Lue myös Puhekupla hyvistä hiv-uutisista: