Sambiassa nuoruutensa elänyt Gaile Parkin on kirjoittanut itsenäisen jatko-osan esikoisteokselleen Kigalin kakkukauppa (2009). Romaanin keskiössä on Ruandasta Swazimaahan muuttanut Tungarazan perhe, jota pyörittävät isoäiti ja -isä. Taustalla on se nykyafrikkalaisittain liiankin tavalliseksi käynyt tarina: perheen isä ja äiti ovat menehtyneet ”luonnollisista syistä”. Vastuu lasten kasvattamisesta on siirtynyt isovanhemmille.
Isoisän tehdessä uraa isoäiti käynnistelee kakkubisnestä uudessa kotimaassaan.
Kigalin kakkukauppa muuttaa -romaanissa näkökulma on Benedict-pojan, joka tuppaa ottamaan vastuuta monista aikuisten asioista – niin myös isoäidin bisneksestä. Tarkkaan ympäristöään kuulosteleva poika keksii kuin keksiikin isoäidin pyrkimyksiä tukevan bisnesidean: kun kerran ihmisiä kuolee niin paljon, mikseivät vainajan omaiset juhlistaisi vainajaa kakulla, joka kertoisi jotain vainajasta ja tämän mieltymyksistä.
Isoäiti kouluttaa lisää kakuntekijöitä ja lyö hynttyyt yhteen hautaustoimiston kanssa. Voilá. Hauskahan sellaista on lukea. Hurjan vaivattomalta Parkin saa kaiken kuulostamaan.
Parkinin kerronta on leppoisan verkkaista ja jutustelevaa. Siinä kuuluu kohdemaan rytmi. Naiivista tyylistä syntyy vaikutelma, että on lukemassa nuortenkirjaa. Vakavat aiheet on häivytetty hyväuskoisen eetoksen alle.
Romaania kuljettaa tarinan ja näkökulman tasolla; lapsen tapa katsoa maailmaa ja uskoa, että kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Eläinrakas Benedict haaveilee riistanvartijan urasta ja aarteen löytämisestä. Unelmissa on tulevaisuus, jossa hän elättää perhettään, myös isovanhempiaan.
Romaanin vakavana temaattisena pohjana kulkee aids. Väkilukuun suhteutettuna Swazimaassa on edelleen eniten hiv-tartuntoja koko maailmassa. Romaanissa kuvataan kuningas Mwanzin lanseeraamaa aidsin vastaista kampanjaa, josta kuningas luopui neljän vuoden jälkeen vuonna 2005. Kampanja oli velvoittanut tytöt käyttämään umcwasho-tupsuja ja pidättäytymän seksistä. Eriväriset tupsut viestivät yhteisölle, kuka tytöistä oli neitsyt, kuka ei. Kuningas oli väittänyt säätäneensä lain estämään taudin leviämisen, mutta arvostelijat sanoivat sen vain rajoittaneen naisten elämää.
Myös Benedictin elämänpiirissä tyttöjen haavoittuvuus ja naisten heikko yhteiskunnallinen asema tulee esille. Koulukaveri Nomsa joutuu opettajansa hyväksikäyttämäksi. Sen lisäksi tytön äiti menehtyy aidsiin, joten tyttö muuttaa Tugarazan perheeseen.
Benedict saa myös tietää, että hänen kunnolliseksi kuvittelemallaan, edesmenneellä isällään on avioliiton ulkopuolinen tytär. Myös tämä tyttö tullaan integroimaan perheeseen. Piirtyy kuva, jossa swazimaalaiset lapset joutuvat mukautumaan jatkuvaan perhetilanteen muutokseen. Uusia siskoja ja veljiä putkahtelee perheen elätettäväksi tuon tuosta. Yhtäkkiä on oltava veli ja sisko ventovieraalle.
Parkin ei kuitenkaan syvennä tätä teemaa, joka koskettaa myös lukuisia suomalaislapsia uusioperheissä.
Bendict toivoo ainoastaan, että uusi Josephine-sisko olisi sellainen tyttö, joka auttaisi häntä etsimään tietoa hämähäkkikirjoista.