Siinä missä Nuru Kanella n’goni on sointipaletin yksi osanen, malilainen Bassekou Kouyate rakentaa musiikkinsa sen ympärille. Yhtyeessä on neljä erikokoista n’gonia, ja niiden lisäksi lyömäsoittimia sekä laulu. Vierailevien taiteilijoiden ohella laulusta pitää erittäin hyvin huolta Kouyaten vaimo Amy Sacko. Mutta pääosassa siis ovat Kouyaten ja kumppanien näppäilemät luutulle ja banjolle sukua olevat n’gonit, joita on sähköisesti vahvistettu. Sähkösoittimen soundi viettää vahvasti sähkökitaran suuntaan, eivätkä malilainen ja amerikkalainen blues muutenkaan ole toisistaan kovin kaukana. Läheisyydestä todistaa yksi hienon albumin useista huippuhetkistä, Poye 4 -kappale, jossa vieraileva bluesmies Taj Mahal aavemaisesti kuulostaa paitsi omalta juurevalta itseltään myös kuin haudasta nousseelta Howlin’ Wolfilta. Albumi on äänitetty aikana, jolloin ääri-islamistit pitivät hallussaan pohjoista Malia, ja voi hyvin kuvitella musiikin sähäkän energian heijastelevan ajan ahdistuneita ja aggressiivisia tunnelmia. Islamistithan ensitöikseen kielsivät musiikin, joten he eivät saaneet tukea ainakaan Malin hämmästyttävän rikkaasta musiikkimaailmasta.
Kuuntele levy Spotifysta: