”Ette voi kuvata vaimoani. En halua, että muut miehet katsovat häntä”, Hursand käskee.
Tarkoituksena oli tehdä kuvareportaasi Maailman Kuvalehteen kirgisialaisista naisista, joiden miehet työskentelevät ja asuvat Venäjällä.
Vierastyöläisten perheiden löytämisen piti olla helppoa. Eri arvioiden mukaan puolesta miljoonasta miljoonaan kirgisialaista työskentelee Venäjällä ja Kazakstanissa. Kirgisiassa on viisi miljoonaa asukasta, joten joka perheestä on lähtenyt joku.
Jutun tekeminen jätettiin Oshiin, joka on Kirgisian köyhintä seutua. Oshissa työikäisten miesten maastamuutto on kiihtynyt vuoden 2010 etnisten väkivaltaisuuksien jälkeen. Uzbekkien ja kirgiisien yhteenotoissa kuoli tuolloin lähes 500 ihmistä, valtaosa uzbekkeja.
Emme ajatelleet reportaasin olevan erityisen vaikea tehdä: Kirgisian pohjoisosassa kaikki haastattelemamme ihmiset olivat puhuneet avoimesti.
Vuorten takana eteläosan Oshissa vastassa oli toinen maailma. Moni pelkäsi puhua toimittajalle, mikä on ymmärrettävää. Kesäkuun 2010 väkivaltaisuuksien haavat ovat yhä auki.
Kun haastattelu saatiin sovittua, vastaan tuli uusia ongelmia. 21-vuotias aviovaimo vierasti uutta aviomiestään niin, ettei uskaltanut sanoa pariskunnan elämästä mitään. ”Hän saattaa suuttua”, nainen sanoi miehestä, josta vanhempien päätöksellä oli tullut hänen aviomiehensä.
Tapasimme myös Bibihojarin, joka lyhyen kohtaamisen perusteella oli harvinaisen sanavalmis 16-vuotiaaksi tytöksi. Lisäksi Bibihojar puhui harvinaisen hyvää venäjää – mutta hänelle puhuminen oli vaikeaa. Esteenä oli Bibihojarin tuore aviomies, 28-vuotias Hursand.
”Ei onnistu.” Istuimme Hursandin perheen kotitalossa lattiatyynyillä. Hursand oli palaamassa Pietariin töihin ja halusimme kysyä Bibihojarin mielipidettä asiasta.
”En voi pyytää häntä huoneeseen. Vaimo ei saa olla samassa huoneessa, jossa miehellä on vieraita.”
Kaatuneen reportaasimme työotsikko oli ”Maa ilman miehiä”. Todellisuudessa Kirgisia on yhä miesten maa.
Lue Kohtaamisia-juttu kirgisialaisesta Kunduzista: