Talven tulo huolettaa syyrialaispakolaisten leireillä

Järjestöt ovat jo toimittaneet lisää apua pakolaisille ensimmäisten lumimyrskyjen iskiessä Lähi-Itään.

Tuleva talvi uhkaa heikentää pakolaisleireillä asuvien syyrialaisten ahdinkoa entisestään, varoittavat avustusjärjestöt. Ensimmäiset lumimyrskyt iskivät Syyriaan, Libanoniin ja Jordaniaan jo ennen joulua.

Järjestöt ovat huolissaan heikosti suojatuissa teltoissa tai yhteismajoituksissa asuvien pakolaisten kyvystä kestää tulevan talven kylmyys ja tulvasateet. Olosuhteiden pelätään olevan erityisen kohtalokkaita lapsille.

”Talvella leviävät kausiluonteiset virukset, kuten flunssa ja hengitysteiden infektiot, jotka uhkaavat erityisesti lapsia. Sairastumisen vaara on erityisen suuri, kun ihmiset asuvat kylmissä ja kastuneissa teltoissa”, UNICEF:in asiantuntija Carin Boyce sanoo.

Järjestöt varautuvat talveen toimittamalla pakolaisille lisää hätäapua huopien, suojien ja talvivarusteiden muodossa. UNICEFin lisäksi alueella toimivat muun muassa Pelastakaa Lapset ja World Vision.

Samaan aikaan lisää syyrialaispakolaisia odotetaan saapuvan Libanonin jo ennestään täynnä oleville leireille. YK:n arvion mukaan viimeisen vuoden aikana leireillä olevien pakolaisten määrä on viisinkertaistanut ja kaikkiaan Syyrian 2,3 miljoonasta pakolaisesta Libanonissa on 800 000.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!