Järjestöt epäileväisiä Kiinan ihmisoikeusuudistuksista

Vaikka työleirijärjestelmä aiotaan lopettaa, Kiinan viranomaiset käyttävät yhä enemmän muita vainoamisen keinoja, Amnesty sanoo.

Kiinan viranomaiset ovat ottaneet askeleen oikeaan suuntaan ilmoittaessaan työleirijärjestelmän alasajosta, mutta on ilmeistä että toisinajattelijoiden rankaiseminen ei ole päättymässä, ihmisoikeusjärjestö arvioi Amnesty International.

”Ihmisiä tullaan edelleen rankaisemaan poliittisen toiminnan ja uskonnollisen vakaumuksen takia. Ihmisoikeusloukkaukset ja kidutus jatkuvat, vain eri tavoilla kuin aikaisemmin”, Amnestyn Suomen osaston maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen toteaa.

Järjestön mukaan samaan aikaan, kun työleirijärjestelmää ollaan ajamassa alas, Kiinan viranomaiset ovat laajentaneet epävirallisten pidätyskeskusten sekä niin kutsuttujen ”aivopesukeskusten” käyttöä. Lisäksi vanhoja työleirejä on nimetty uudelleen huumevieroituskeskuksiksi, jotka vieroitustyön sijasta toimivat samalla periaatteella kuin työleirit.

Vuodesta 1957 käytössä ollut uudelleenkoulutus työn kautta -järjestelmä on tehnyt mahdolliseksi arviolta satojen tuhansien ihmisten sulkemisen työleireille ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä.

Työleirijärjestelmän purkamisen lisäksi ihmisoikeusaktivistit ovat olleet epäileväisiä Kiinan syntyvyyspolitiikkaa koskevien lievennysten suhteen, joista hallitus ilmoitti yhdessä työleirien purkamisen kanssa marraskuussa.

Vaikka mahdollisuus hankkia toinen lapsi on parannus tilanteeseen, uudistus ei poista mahdollisuutta pakkotoimenpiteiden ja oikeudellisten sanktioiden käyttöön, toteaa Human Rights Watch.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!