Hiv-potilaat ikääntyvät

YK:n aids-ohjelma vaatii huomion kääntämistä yli 50-vuotiaisiin hiv-potilaisiin, joiden määrä on kasvussa.

Jo noin kymmenen prosenttia maailman hiv-positiivisista on 50-vuotiaita tai vanhempia. Silti he jäävät usein ilman tarvitsemiaan terveyspalveluita, käy ilmi YK:n aids-ohjelman UNAIDSin tuoreesta selvityksestä.

Selvitys vaatii hiv-palveluiden räätälöimistä paremmin ikääntyneiden tarpeisiin sopiviksi, sillä sen mukaan maailman 35,3 miljoonasta hiv-positiivisesta jo 3,6 miljoonaa on ikääntyneitä. Matalan ja keskitulotason maissa osuus on reilut kymmenen prosenttia, mutta rikkaissa maissa jo lähes joka kolmas hiv-positiivinen on viisikymppinen tai vanhempi.

Syy hiv-potilaiden ikääntymiseen on paremmassa hoidossa. Lääkityksen ansiosta elinikä on pidentynyt, ja samaan aikaan hiviä on onnistuttu ehkäisemään etenkin nuorten aikuisten keskuudessa.

Toisaalta yhä useampi yli 50-vuotias on alkanut käyttäytyä riskialttiisti, kuten esimerkiksi käyttää suonensisäisiä huumeita tai harrastaa suojaamatonta seksiä, UNAIDS kertoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!