Suurin osa Keski-Afrikan tasavallan lapsista poissa koulusta

Avointa sisällissotaa lähestyvän maan kouluja on otettu sotilaiden käyttöön, sanoo YK.

70 prosenttia Keski-Afrikan tasavallan lapsista on lopettanut koulun vuoden sisällä, käy ilmi YK:n lastenrahaston UNICEFin ja sen yhteistyökumppanien tuoreesta selvityksestä.

Järjestön mukaan suurin syy on väkivallan pelko. Kaksi kolmasosaa koulurakennuksista on vahingoittunut maan sisällissodassa. Niitä on ryöstelty, otettu aseistettujen joukkojen tukikohdiksi ja tuhottu taisteluissa.

Tutkimusta varten selvitettiin maan vajaasta paristatuhannesta koulusta 176:n tilaa elokuussa. Järjestö tukee opettajien ja oppilaiden paluuta kouluun, ja vuoden loppuun mennessä yli 100 000 oppilaan toivotaan palaavan.

Pitkään epävakaudesta ja väkivallasta kärsinyt 4,6 miljoonan asukkaan Keski-Afrikan tasavalta ajautui kriisiin viime joulukuussa, kun Séléka-ryhmän kapinalliset aloittivat laajat hyökkäykset. Maaliskuussa kapinalliset valtasivat maan pääkaupungin ja pakottivat presidentin pakenemaan.

YK:n mukaan väkivalta on pahentunut maan koillisosissa elokuusta alkaen, ja Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan lokakuussa väkivaltaa on ollut myös luoteis- ja lounaisosissa.

Lisäksi maata koettelee humanitaarinen kriisi. Lähes 400 000 ihmistä on paennut maan sisällä ja yli 60 000 on paennut naapurimaihin. Siviilejä on myös tapettu, heihin on kohdistettu seksuaalista väkivaltaa, lapsia on pakotettu sotilaiksi ja rakennuksia ja omaisuutta on ryöstelty ja tuhottu.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!