Yliopisto lähti kerjuulle Espanjassa

Málagan yliopiston pyyntöä opiskelijoiden sponsoroinnista pidetään hätähuutona satojen opiskelijoiden ahdinkoon.

(IPS) — Málagan yliopisto Espanjassa pyytää kansalaisia ja yrityksiä opiskelijoiden sponsoreiksi.

Ajatuksena on, että opiskelijalle voi ryhtyä sponsoriksi samaan tapaan kuin adoptoidaan köyhien maiden lapsia, yliopiston dekaani Adelaida de Calle selittää. Tukijoille on luvassa maineen lisäksi verohelpotuksia ja yliopiston palveluja.

Espanjan julkisten yliopistojen vuosimaksu on 680–1 280 euroa. Talouskriisin oloissa se on monille liikaa. Valtio on tukenut vähävaraisten maksuja, mutta stipendiin oikeuttavia pääsykokeiden pistemääriä on korotettu. Siksi uusia opiskelijoita tulee aiempaa vähemmän ja moni joutuu keskeyttämään opintonsa.

Tilastojen mukaan valtion opintotukeen kaudelle 2012–2013 varattu määräraha laski 8,3 prosenttia.

Edistyksellisen opiskelijaliiton puheenjohtaja Fidel González pitää Málagan yliopiston sponsorihanketta hätähuutona tilanteessa, jossa sadoittain opiskelijoita on jäämässä ilman tukea.

”Kysymys ei ole hyväntekeväisyydestä tai solidaarisuudesta, vaan sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Opetusministeriön kuuluu tukea opiskelijoita maksujen korottamisen ja stipendien leikkaamisen sijasta”, González penää.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!