Ilmasto kurittaa Karibian saarten pääelinkeinoja

Sekä maatalous että matkailu kärsivät sään oikuista, kirjoittaa Desmond Brown.

(IPS) — Rajut sääilmiöt uhkaavat sekä maataloutta että matkailua, jotka on linjattu kehityksen tärkeimmiksi tukipilareiksi itäisellä Karibialla.

Tuhoisat tulvat runnovat maataloutta, ja myrskytuulet lennättävät kasvihuoneita. Myös kuljetukset takkuavat, kun tiet jäävät maanvyöryjen tai veden alle, Dominican ympäristöministeriön pysyvä sihteeri Samuel Carrette listaa.

Matkailualalla kaikki suunnittelu mutkistuu säiden käydessä yhä arvaamattomammiksi, hän lisää.

Dominican kalastuselinkeino tuhoutui vuoden 2008 Omar-hurrikaanissa. Vuosina 2009–2010 liki vuoden kestänyt kuivuus piinasi maataloutta, ja 2011 oli vuorossa tunnetun historian pahin tulva.

Ei pakotietä

Karibian saarivaltioiden voimavarat ovat vähäiset, markkinat pienet ja taloudet heikkoja.

”Emme pääse minnekään pakoon. Meidän on elettävä täällä, sopeutumisessa on kyse juuri siitä”, St. Lucian entinen maatalousministeri Ignatius Jean kiteyttää. Hän toimii nyt Amerikan maiden maatalousalan järjestön (Iica) edustajana Jamaikassa.

”Ruokaturva merkitsee kansallista turvallisuutta”, Jean korostaa. Iica tukee luonnonvarojen ja ilmastonmuutoksen hallintaa jäsenmaissaan ja pyrkii linkittämään maataloutta ja matkailua.

Turistit kaikkoavat

Karibian matkailuvaltit ovat vaarassa, Belizen ilmastonmuutoskeskuksen asiantuntija Keith Nicholls vahvistaa.

Sukeltelun suosio hiipuu, kun yleistyvät ja yltyvät myrskyt piiskaavat koralliriuttoja. Jatkuvien myrskyvaroitusten alla elävät kohteet eivät muutenkaan houkuta lomaparatiiseja etsiviä matkailijoita.

”Turistit hakevat täältä aurinkoa ja rantaa, mutta hotellien vetovoima heikkenee, kun eroosio kalvaa rantoja”, hän jatkaa.

Ankarat kuivuuskaudet karkottavat matkailijoita, mutta samoin tekevät myös kesken kuivan kauden yllättävät sateet.

Korjataan velaksi

Eteläisen Karibian Windward-saaret – Martinique, St. Lucia, St. Vincent ja Grenadiinit sekä Grenada – yrittävät kehittää vähemmän säästä riippuvaisia elinkeinoja perinteisen banaaninviljelyn oheen.

”Taka-askelia tulee, koska joudumme jatkuvasti korjaamaan teitä ja rantavalleja maatalouden ja uusia uria etsivän matkailun tarpeisiin”, dominicalainen Carrette kertoo.

Hänen mukaansa korjaukset on tehtävä lainarahalla, mikä kasvattaa köyhien maiden velkataakkaa entisestään.

Itäisen Karibian valtioiden järjestö OESC arvioi, että ilmastonmuutoksen aiheuttamat kustannukset alueen matkailulle voivat nousta yhdeksään miljardiin euroon 40 vuoden aikana. Järjestön mukaan muutoksiin sopeutuminen tulee halvemmaksi, joten se on aloitettava heti.

OESC:n jäseniä ovat Antigua ja Barbuda, Dominica, Grenada, Montserrat, St. Kitts ja Nevis, St. Lucia sekä St. Vincent ja Grenadiinit. Liitännäisjäseniä ovat Anguilla ja Brittiläiset Neitsytsaaret.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!