Tätä on odotettu! Ja hyvä niin: Nigeriassa kasvaneen, sittemmin osittain Yhdysvaltoihin muuttaneen Chimamanda Ngozi Adichien romaani Kotiinpalaajat on valtavan hieno kirja: älykäs, runsas lukea ja ajattelua eri suuntiin roiskiva ja ruokkiva.

Keskiössä ovat Ifemelu ja Obinze, nigerialaiset tyttö ja poika, jotka rakastavat ja kasvavat yhdessä melkein aikuisiksi. Sitten he päätyvät erilleen, ja pääosa romaania etenee juurikin elämänmittaisten takaumien kautta. Molemmat päähenkilöt ovat kokeneet sen, millaista on olla musta ja näkymätön suuressa maailmassa.

Ifemelu lähti opiskelemaan Yhdysvaltoihin; Obinze päätyi myöhemmin paperittomana Lontooseen. Ifemelu sai tuntea työttömyyden, syrjinnän, hiusten suoristusvoiteet päänahassaan, rakkauden, koti-ikävän. Obinze sai tuntea turhautumisen, kakkapökäleet vessanpöntöllä ja muut väliaikaistöiden karseudet – ja lopulta käsiraudat ranteissaan.

Adichien neljäs suomennettu kirja on romaanina suuri. Romaanin nyt-hetki tihkuu alusta asti odotusta: Ifemelu ja Obinze ovat löytäneet polkunsa mutta kaipaavat jotain – ja sitten he tapaavat, vuosien jälkeen.

Kotiinpalaajat uskaltaa olla mieltä maailmasta.

Juoneen sidottuna Adichie kuljettaa tiukkaa asiaa, ja se on mahtavaa: teos ei ole naiivi vaan poikkeuksellisen rohkea. Se uskaltaa olla mieltä maailmasta. Ja kriittisen asian lomassa vilkkuu Puolikas keltaista aurinkoa -romaanista tuttuja pysäyttäviä, äärimmäisen kauniita ja harkittuja lauseita.

Merkittävässä osassa romaania ovat Ifemelun blogikirjoitukset, jotka käsittelevät muun muassa ei-amerikkalaisten mustien (”Rakas ei-amerikkalainen musta, kun muutat Amerikkaan, sinusta tulee musta”), amerikanafrikkalaisten, afroamerikkalaisten, latinoiden (”ruskeita”), vaiennettujen neekereiden (sekä Obaman joka ”voi voittaa vain, jos hän säilyttää roolinsa loistavana neekerinä”) ja valkoisten anglosaksiprotestanttien elämää (akateemisuus ja latte-kahvit), rotukysymyksiä, afrikkalaisuutta, rasismia (”Amerikassa on rasismia, mutta rasisteja ei ole missään”) sekä vallan muotoja amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Kotiinpalaajat-romaanissa kyse on ennen kaikkea tavallisista ihmisistä, jotka elävät nykymaailmassa. Siinä missä Adichien aiemmat teokset kuvaavat muun muassa Biafran sodan kaltaisten tapahtumien vaikutusta ihmiselämään, Kotiinpalaajat kuvaa tavallisten nigerialaisten hyvin kasvatettujen ja syöneiden nuorten halua tähytä muualle maailmaan. ”…eikä kukaan heistä ollut nähnyt nälkää, tullut raiskatuksi tai lähtenyt maan tasalle poltetusta kylästä, he kun kaipasivat vain vaihtoehtoja ja varmuutta”.

Romaani kertoo elämästä, joka on niin usein toisaalla. Lopulta Kotiinpalaajat tuo päähenkilönsä synnyinsijoilleen. Se laajenee kertomaan kaipuusta takaisin kotiin – paikkaan, ihmisiin ja aikaan, jotka ovat aina takanapäin. Kotiin, jota on niin vaikea löytää.