Suuryhtiöiden kerma vastaa 73 prosentista ilmastopäästöjä

Kymmenesosa maailman 500 suurimmasta yhtiöstä tuottaa neljä viidesosaa niiden ilmastopäästöistä, todetaan uudessa selvityksessä.

Pieni osa maailman suurimmista yhtiöistä tuottaa edelleen valtaosan yhtiöiden kaikkiaan 3,6 miljardin tonnin kasvihuonekaasupäästöistä, vaikka päästötrendi on ollut viime vuosina laskemaan päin, todetaan kansainvälisen yritysten ja yhdyskuntien ympäristövaikutuksia arvioivan CDP-järjestön vuosiraportissa.

Järjestön arvioiden mukaan 50 maailman 500 suurimmasta yhtiöstä on vastuussa 73 prosentista koko yhtiöryhmän päästöistä. Kaiken lisäksi näiden suurimpien saastuttajien päästöt ovat kasvaneet 1,65 ja viiden suurimman 2,3 prosentilla vuodesta 2009. Muun muassa öljy-yhtiö Shell ja kauppaketju Wal-Mart kuuluvat tähän joukkoon.

Päästöjen kasvu ei myöskään ole sopusoinnussa sellaisten päästövähennysten kanssa, joilla ilmaston lämpeneminen rajoitettaisiin kahteen asteeseen, todetaan raportissa.

Yhtiöiden raportointia päästöistä tulisi parantaa, sillä yhä lähes puolet yhtiöiden tuotantoketjuissa muodostuvista päästöistä jää raportoimatta. Raportointi on myös valikoivaa, huomauttaa CDP.

Järjestön mukaan runsas neljä viidesosaa yhtiöistä raportoi matkustamisesta koituvat päästöt mutta vain kuusi prosenttia huomattavasti merkittävämmät investointien aiheuttamat päästöt. Samaten vain runsas viidennes raportoi myytyjen tuotteiden aiheuttamat päästöt.

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä taloudelliset kannustimet ovat osoittautuneet tehokkaiksi.

”85 prosenttia yhtiöistä, jotka jakavat tulospalkkioita hallitukselle, yritysjohdolle tai kaikille työntekijöille, ilmoitti päästöjen laskeneen edellisvuodesta”, todetaan raportissa.

CDP:n raportti perustuu 500 maailman suurimmalle yhtiölle lähetettyyn kyselyyn, johon vastasi 403 yhtiötä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!