Pelastakaa Lapset kouluttamaan Sri Lankan poliiseja

Poliiseille, sotilaille ja merivartioille opetetaan lapsen oikeuksia sekä lasten suojelua.

Pelastakaa Lapset ryhtyy kouluttamaan sisällissodasta toipuvan Sri Lankan armeijaa, poliisia ja merivartiostoa lasten suojelusta ja lapsen oikeuksista.

Kyse on vuoden kestävästä pilottihankkeesta, jonka tavoitteena on parantaa turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kykyä huolehtia lasten suojelusta. Esimerkiksi kouluttamalla merivartijoita pyritään estämään ihmiskauppaa, järjestö kertoo.

YK:n lapsen oikeuksien komitea suositti viimeisimmässä maa-arviossaan koulutusta lapsen oikeuksien sopimuksesta muun muassa Sri Lankan järjestyksenpidosta vastaaville viranomaisille.

”Armeijalla ja poliisilla on konfliktinjälkeisessä tilanteessa paljon valtaa, mutta vähän tietämystä lasten suojelusta ja kansainvälisistä sopimuksista”, Pelastakaa Lapset huomauttaa tiedotteessaan.

Lapsen oikeuksien edistämisen ohella pilottihankkeen tavoitteena on laajempi viranomaisten ihmisoikeuskoulutus. Tavoitteena on myös osallistaa ministeriöitä ja kansanedustajia keskusteluun lapsen asemasta sekä edistää lasten mielipiteiden huomioon ottamista poliittisessa päätöksenteossa.

Sri Lankan ihmisoikeustilanne on sisällissodan päättymisestä huolimatta ollut vaikea, ja maan hallitusta on arvosteltu. Syyskuun alussa YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay vaati Sri Lankan hallitukselta toimia maassa vallitsevan pelon ilmapiirin poistamiseksi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!