Hiv-tartuntojen määrä kääntynyt laskuun

YK:n raportin mukaan hivin vastaista kamppailua estävät resurssipulan lisäksi sukupuolten epätasa-arvo, tartunnan saaneiden rankaiseminen sekä syrjintä.

Uusien hiv-tartuntojen määrä väheni vuonna 2012 kolmanneksella ja lasten kohdalla jopa puolella vuoden 2001 luvuista, todetaan YK:n aids-ohjelman UNAIDSin tuoreessa raportissa. Myös aids-kuolemat ovat vähentyneet hiv-lääkityksen saatavuuden parannuttua lähes kolmanneksella verrattuna vuoden 2005 lakipisteeseen.

Viime vuonna hiv-tartunnan sai yhteensä 2,3 miljoonaa ihmistä, heistä 70 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Yhteensä hiv-positiivisia on maailmalla yli 35 miljoonaa.

Vuoden 2012 lopussa köyhissä ja keskituloisissa maissa oli hoidon piirissä lähes kymmenen miljoonaa hiv-tartunnan saanutta. Jotta YK:n jäsenvaltioiden asettama tavoite hoidon tarjoamisesta viidelletoista miljoonalle tartunnan saaneelle vuonna 2015 saavutettaisiin, hoidon järjestämiseen tarvittaisiin arviolta kahdesta neljään miljardin euron lisäinvestoinnit, kerrotaan raportissa.

”Vaikka hiv-ohjelmien rahoitus onkin vaatimattomasti kasvanut köyhissä ja keskituloisissa maissa, jatkuva resurssien puute heikentää mahdollisuuksiamme luoda perusta aids-epidemian pysäyttämiselle”, toteaa UNAIDSin johtaja Michel Sidibé raportin esipuheessa.

Raportin mukaan tartunnan saaneiden ihmisoikeustilanteen parantamisessa, riskiryhmien hiv-palveluiden takaamisessa sekä naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä ei ole edistytty riittävän nopeasti. UNAIDS kehottaakin valtioita ryhtymään toimenpiteisiin sukupuolten välisen epätasa-arvon, tartunnan saaneiden rankaisemisen sekä syrjinnän vähentämiseksi.

Raportissa tarkasteltiin YK:n jäsenvaltioiden vuonna 2011 asettamien hivin vastaiseen kamppailuun liittyvien tavoitteiden edistymistä. Tavoitteet kytkeytyvät YK:n vuosituhattavoitteisiin, joihin kuului muun muassa hoidon mahdollistaminen kaikille hiv-tartunnan saaneelle vuoteen 2010 mennessä sekä tartuntojen kääntäminen laskuun 2015 mennessä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!