Italian tuomitsema CIA-agentti pääsi Yhdysvaltoihin

Terroriepäillyn kaappauksesta tuomittu Robert Seldon Lady jäi kiinni Panamassa, joka luovutti tämän Yhdysvaltoihin.

Italian pitää jatkaa yrityksiä saada ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneet CIA-agentit oikeuden eteen, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW).

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n entinen Milanon-päällikkö Robert Seldon Lady jäi kiinni Costa Rican ja Panaman rajalla viime viikolla. Panama luovutti tämän Yhdysvaltoihin vedoten siihen, ettei sillä ole Italian kanssa luovutussopimusta ja että sen saamat tiedot Italiasta olivat riittämättömiä.

Lady on yksi 23 amerikkalaisesta, jotka ovat saaneet Italiassa poissa olevina tuomion osallisuudesta egyptiläisen imaamin Abu Omarin vuonna 2003 tapahtuneeseen kaappaukseen ja vankilennon järjestämisestä Egyptiin, jossa tätä kidutettiin raa’asti. Omaria syytettiin terrorismista, mutta hänet todettiin myöhemmin syyttömäksi.

Vuonna 2009 annetut tuomiot vahvistettiin viime syksynä. Italia armahti keväällä yhden amerikkalaistuomituista, Yhdysvaltain ilmavoimien everstin Joseph Romanon. Tapauksesta on tuomittu myös italialaisia.

”Italia teki historiaa olemalla ensimäinen maa, joka pani viranomaisia oikeuteen ja tuomitsi heitä epäillyn luovuttamisesta kidutettavaksi. Vaikka mahdollisuus nyt menetettiin, Italian tulisi pyrkiä saattamaan tapaus loppuun”, sanoo HRW:n tutkija Judith Sunderland.

HRW muistuttaa kuitenkin, että oikeudenkäynnit, jotka aikoinaan johtivat tuomioihin, käytiin ilman syytettyjen läsnäoloa, mikä on vastoin kansainvälisiä reilun oikeuskäytännön periaatteita. Järjestön mukaan tuomituilla onkin oikeus pyytää uutta oikeudenkäyntiä, mikäli he joutuvat Italian viranomaisten käsiin.

Yhdysvallat ei ole pannut oikeuden eteen yhtään agenttia, joka on osallistunut CIA:n kritisoituun terroriepäiltyjen luovutusohjelmaan. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet päätöstä ja vaatineet, että rikolliset joutuvat vastuuseen teoistaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!