Naisten poliittinen valta saattaa kasvaa Tansaniassa

Maan uusi perustuslakiluonnos ehdottaa vaalijärjestelmän muuttamista niin, että puolet parlamenttipaikoista menisi naisille.

Kesäkuun alussa julkistettu perustuslakiluonnos Tansaniassa lupaa parempia vaikutusmahdollisuuksia naisille politiikassa. Luonnoksessa ehdotetaan vaalijärjestelmän muuttamista siten, että se toisi aiempaa enemmän naisia maan parlamenttiin.

”Luonnos on erävoitto Tansanian naisille”, sanoo suomalaisten puolueiden kansainvälinen demokratiayhdistys Demo ry, joka on työskennellyt pitkään tasa-arvon ja naisten poliittisen osallistumisen parantamiseksi maassa.

Tansaniassa vallitsee monipuoluedemokratia ja se on itsenäistymisestään lähtien ollut suhteellisen vakaa valtio. Naisten poliittinen osallistuminen on kuitenkin ollut heikkoa, johtuen muun muassa perinteisistä käsityksistä naisten roolista yhteiskunnassa.

Naisten edustus politiikassa on tähän asti pyritty turvaamaan kiintiöllä, joka on taannut kolmasosan parlamentin paikoista naisille.

”Käytännössä kiintiö ei ole kuitenkaan merkinnyt naisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien kasvua, sillä nämä ’miesten mandaatilla’ parlamentissa olevat naiset ovat toimineet enemmän puolueensa äänen vahvistajana kuin todellisen tasa-arvon ja demokratian puolestapuhujina”, kommentoi Demo tiedotteessaan.

Uusi perustuslakiluonnos ehdottaakin, että vaalijärjestelmää muutettaisiin siten, että jokaisesta vaalipiiristä valittaisiin yksi nainen ja yksi mies. Uudistus takaisi sen, että puolet Tansanian parlamentaarikoista olisi tulevaisuudessa naisia, jotka olisivat ensisijassa vastuullisia äänestäjilleen.

Uudesta perustuslaista on määrä järjestää kansanäänestys vuoden 2014 aikana.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!