Yhä useampi seurakunta tarjoaa reilua kahvia

Jo yli sata seurakuntaa on sitoutunut Reilun kaupan edistämiseen ympäri Suomea.

Reilun kaupan kahvia tarjotaan jo yli sadassa seurakunnassa ympäri Suomea. Viidessä seurakuntayhtymässä kaikki seurakunnat ovat reiluja, tiedottaa Reilun kaupan edistämisyhdistys.

”Seurakunnat ovat Reilun kaupan liikkeen pioneereja Suomessa. Niillä on ollut suuri merkitys siihen, että suomalaisista jo 93 prosenttia tuntee Reilun kaupan”, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Reilun kaupan seurakunta -kampanja käynnistettiin vuonna 2007 ja mukana on ollut useita eri järjestöjä, kuten esimerkiksi Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu. Kampanjatyötä on tehty myös Ruotsissa ja Iso-Britanniassa.

Reiluun kauppaan sitoutunut seurakunta edistää ja tiedottaa aiheesta sekä käyttää reilun kaupan kahvia ja teetä kaikissa tilaisuuksissa. Seurakunnat osallistuvat myös Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kampanjoihin, kuten Herää reilumpaan maailmaan –kampanjaan. Ensi viikolla pidettävän kampanjan aikana seurakunnat tarjoavat reiluja aamiaisia, äitienpäiväkahveja sekä kertovat reilun kaupan positiivisista vaikutuksista kehitysmaiden viljelijöiden elämään.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!