Brasilialle moitteita uhanalaisen alkuperäiskansan suojelemisesta

Brasilian hallitus ei ole lupauksistaan huolimatta suojellut Awa-intiaaniheimon elinalueita laittomilta metsähakkuilta, sanoo Survival International.

Brasilian hallitus ei ole lupauksistaan huolimatta suojellut Amazonin awa-alkuperäiskansaa, sanoo isobritannialainen alkuperäiskansojen oikeuksia ajava Survival International.

Brasilialainen tuomari Jirair Aram Meguerian määräsi jo vuosi sitten maaliskuussa, että kaikki heimon alueelle laittomasti tunkeutuvat metsurit ja uudisasukkaat pitää häätää kahdentoista kuukauden kuluessa.

Hallitus ja viranomaiset eivät ole kuitenkaan täyttäneet oikeuden määräystä. Paikallinen intiaanien etuja ajava järjestö Funai odottaa edelleen Brasilian oikeusministeriön ja liittovaltion poliisin puuttuvan toimintaan, mutta tähän mennessä mitään ei ole tapahtunut.

Awat kuuluvat maailman kaikkein uhanalaisimpien alkuperäiskansojen joukkoon, huomauttaa Survival International. Jopa 30 prosenttia heimon elinalueen sademetsistä on hakattu ja hakkuut jatkuvat edelleen.

”Metsurit tuhoavat ympäristöämme ja pelkäämme, että he saattavat pahimmassa tapauksessa jopa tappaa”, kommentoi awoja edustava Haikaramoka.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!