Valko-Venäjä jatkaa järjestöjen ajojahtia

EU:n avustuksista määrätyt kyseenalaiset maksut uhkaavat kaataa Valko-Venäjän vanhimman ihmisoikeusjärjestön.

Valko-Venäjän veroviranomaiset ovat ilmoittaneet ulosmittaavansa Valko-Venäjän Helsinki-komitean omaisuuden. Komitean mukaan veroviranomaiset vaativat noin 25 000 euroa veroja ja maksuja vuosina 2002-03 saadusta Euroopan komission avustuksesta.

Helsinki-komitean mukaan se määrättiin maksamaan veroja avustuksistaan, vaikka Valko-Venäjän ja EU:n komission välisen sopimuksen mukaan avustus oli määritelty verovapaaksi.

Human Right Watchin mukaan Helsinki-komission omaisuuden ulosottomääräys osoittaa, kuinka Valko-Venäjän viranomaiset käyttävät jälleen kerran tekaistuja syytteitä ihmisoikeusaktivistien ahdisteluun. Helsinki-komitea on Valko-Venäjän vanhin ihmisoikeusjärjestö ja tällä hetkellä ainoa ihmisoikeusjärjestö, jolla on oikeus toimia kaikkialla Valko-Venäjällä.

”Viranomaiset voivat teeskennellä, että kyse on lainmukaisista toimista, mutta heidän ilmiselvä tarkoitus on hiljentää maan viimeinen kriittinen ääni”, HRW:n Euroopan ja Keski-Aasian johtaja Rachel Denber sanoo.

”Vaikka emme tehneet mitään väärää, olemme ansassa. Viranomaiset eivät anna meidän käyttää ulkomaisia avustuksia velkamme maksamiseen, eikä komitea kykene itse keräämään tarvittavaa rahasummaa”, Helsinki-komitean johtaja Aleh Hulak sanoo.

Kansalaisjärjestöjen tila on kaventunut merkittävästi Valko-Venäjällä viime vuosina. Viimeksi viime vuoden lopussa Valko-Venäjän viranomaiset sulkivat ihmisoikeusjärjestö Viesnan toimiston Minskissä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!