Ei, tämä paperipumaska ei ole mikään bestseller. Juonen käänteet eivät päätä huimaa, eikä kielenkäyttö aiheuta sydämentykytyksiä.
Helmikuussa valmistunut Kehityspoliittinen toimenpideohjelma tuntuu ensilukemalta lempeältä kuin lehmän henkäys. Ei kai kukaan voi vastustaa sitä, että ollaan hyvän puolella ja pahaa vastaan?
Tässä kirjallisuudenlajissa – raportit, strategiat, toimenpideohjelmat – jännittävyys riippuu lukijakunnasta. Alan asiantuntijoille tylsäkin teksti voi tarjota kunnon dekkarin aineksia. He nimittäin osaavat tulkita sivulauseiden ja mainitsematta jättämisen salatiedettä.
Kehityspoliittisen ohjelman valmistumista seuranneessa uutisoinnissa eniten huomiota sai se, ettei Suomi enää jatkossa tue kohti itsevaltaista johtamista liukunutta Nicaraguaa.
Tarkempaan kampaan jää paljon muutakin mielenkiintoista. Kuten se, että edellisessä kehityspoliittisessa ohjelmassa viiteenkin kertaan mainittu ”suomalainen lisäarvo” on kadonnut.
Metsä mainitaan vielä muutamaan kertaan, mutta ei niin taajaan kuin edellisessä versiossa. Vaikka moni ministeriöjuna puksuttaa ministereiden vaihtuessa eteenpäin ilman suurempia raideremontteja, jättävät vaihtuvat ministerit jälkensä strategioihin ja toimenpideohjelmiin.
Edellinen ja nykyinen kehitysministeri Paavo Väyrynen ja Heidi Hautala eivät ole aivan samastaI puusta veistettyjä.
Ihmisoikeudet on pop
Edellinen kehityspoliittinen ohjelma oli vuodelta 2007, ja siinä näkyi Väyrysen kädenjälki. Sen johtotähtenä oli monelle hieman hämäräksi jäänyt käsite ihmiskuntapolitiikka. Asiantuntijat arvostelivat ohjelman toteutusta varsinkin siitä, että kehityspolitiikan johdonmukaisuus jäi vähemmälle. Keskeisellä sijalla ollut suomalainen lisäarvo tulkittiin kaudella usein suomalaisten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi.
Uuden, helmikuussa hyväksytyn toimenpideohjelman iskusana on ihmisoikeudet.
Hautala itse ei halua korostaa eroa uuden ja vanhan välillä.
”Suomen kehityspolitiikka on pitkäjänteistä työtä. Tavoitteena ei ole laittaa kaikkea uusiksi.
Neljässä vuodessa maail-ma on kuitenkin muuttunut paljon”, sanoi Hautala maaliskuisessa kehityspoliittista ohjelmaa käsittelevässä keskustelutilaisuudessa.
Itse ohjelmassa tarinan juoni kiteytetään näin: ”Ihmisoikeusperustaisen kehityspolitiikan lähtökohtana on, että köyhimmätkin ihmiset tuntevat oikeutensa ja kykenevät toimimaan niiden puolesta.”
Kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen ja omien oikeuksien puolesta toimiminen eivät ole kaikkialla yhtä lempeän yleispäteviä tavoitteita kuin miltä ne Suomessa kuulostavat. Päinvastoin, monessa maassa ne ovat ruutia. Konkreettisin esimerkki on viime vuonna pohjoisafrikkalaiset kaduille saanut arabikevät, joka sysäsi tieltään monta diktaattoria.
Terveys tekee comebackin
Vaikka kehitysyhteistyössä puhutaan jatkuvasti koulutuksen ja terveydenhuollon tärkeydestä, Suomen omassa toiminnassa ne ovat viime vuodet olleet sivuroolissa.
Se voi tulla monelle yllätyksenä. Naisten asema, terveys ja koulut kun ovat tavallisimpia kehitysmaita ja kehitysyhteistyötä käsittelevien lehtijuttujen aiheita. Silti työn varsinainen pihvi on jonkin aikaa ollut toisaalla, metsässä ja ympäristössä.
Uusi ohjelma lupailee siihen muutosta.
”Koulutus ja terveys tekevät comebackin meidän työhömme”, Hautala totesi.
Eivät ne keskiöön nouse, mutta ne päästetään käytävästä takaisin luokkaan, takarivin paikoille.
Kun toimenpideohjelman juonta analysoidaan, sieltä löytyy kaksi ristikkäin kulkevaa kertomusta.
Jako näkyy jo sisällysluettelossa: läpileikkaavat tavoitteet ja painopisteet on jaettu eri lukuihin.
Läpileikkaavat tavoitteet tarkoittavat sitä, että niiden teemat – sukupuolten tasa-arvo, eriarvoisuuden vähentäminen ja ilmastokestävyys – pitää muistaa ottaa huomioon joka käänteessä. Se on vakiintunut tapa toteuttaa erilaisia kehityshankkeita. Jonkin teeman määrittäminen läpileikkaavaksi herättää käytännön toteuttajissa myös pientä nurinaa.
”Ai läpileikkaava teema? Nostakaas maton kulmaa, niin minä lakaisen tämän tasa-arvon sinne alle”, leukaili muuan kokenut, tohtoritason ei-suomalainen neuvonantaja kerran.
Jos läpileikkaavat tavoitteet ovat tämän juonen sivuhenkilöitä, niin painopistealueet saavat esittää päärooleja. Niitä tästä tarinasta löytyy neljä: Ihmisoikeuksia edistävä, demokraattinen ja vastuullinen yhteiskunta. Osallistava ja työllistävä vihreä talous. Luonnonvarojen kestävä hallinta ja ympäristönsuojelu. Inhimillinen kehitys.
Näistä viimeisin – inhimillinen kehitys – sisältää koulutuksen ja terveyden, ja on muutenkin lähinnä suuren yleisön kuvaa kehitysyhteistyöstä.
Avoimuuden aika
”Oma pääni on kauden loputtua pölkyllä siitä, onko tätä ohjelmaa toteutettu”, Hautala totesi ohjelmaa esitellessään.
Hautala on viime aikoina näkynyt uutisissa ministerisalkkunsa toisen osa-alueen, valtion omistajaohjauksen tiimoilta. Avoimuuden mantraan uskova ministeri on käyttänyt pölkkyä työvälineenä silläkin saralla. Suurin osa Finnairin hövelisti bonusten salaamiseen suhtautuneesta hallituksesta sai luvan lähteä.
Kehityspolitiikassa avoimuus tarkoittaa sitä, että myös suomalaisten oman toiminnan pitää olla kaikilta osiltaan avointa. Vaatimus koskee niin viranomaisia kuin järjestöjäkin.
”Avun saajienkin pitää pystyä seuraamaan, meneekö apu perille”, Hautala sanoi.
Suomen tuore toimenpideohjelma nojaa YK:n ihmisoikeuksien neuvoston suosituksiin. Myös Suomen oma ihmisoikeustilanne on ulkomaisen tarkkailun alla.
”Totta kai myös me saamme vastataksemme hankalia kysymyksiä, mutta meillä ei ole mitään salattavaa, kun Suomen tilaa arvioidaan”, Hautala sanoi.
Demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen hyödyttää ministerin mukaan myös maiden oman taloudellisen toimeliaisuuden kehittymistä. Vihreä talous -otsikon alla ohjelmassa perätään muun muassa verojärjestelmien läpinäkyvyyttä ja kehitysmaiden aseman vahvistamista kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa.
”Se, mitä kansalaisyhteiskunta tarvitsee, on aika lailla sama asia kuin mitä yritykset tarvitsevat. Esimerkiksi oikeusvaltioon kuuluvat oikeus- ja sopimusvarmuus ovat molemmille tärkeitä”, Hautala totesi.
Suurin osa suomalaisesta järjestökentästä tuntuu olevan uuteen toimenpideohjelmaan tyytyväisiä.
Järjestöjen mielipiteitä kuultiin useaan otteeseen jo ohjelman valmisteluvaiheessa.
Siksi jutun juoni on niiden mielestä aika kohdillaan.
Hei, hei Nigaracua!
Uuden kehityspoliittisen toimenpideohjelman puhutuin muutos on ollut se, että Suomi vähentää yhteistyötään Nicaraguan kanssa. Nicaragua putoaa pois niin sanottujen pitkäaikaisten kumppanimaiden listalta.
Valtaosa Suomen kahdenvälisestä kehitysyhteistyörahoituksesta suunnataan juuri kumppanimaihin. Keskittymistä perustellaan sillä, että siten pystytään vähentämään avun pirstaloitumista ja seuraamaan toimintaa paremmin.
Useat muut maat ovat vetäytyneet Nicaraguasta jo ennen Suomea. Esimerkiksi Ruotsi lopetti kahdenvälisen apunsa vuonna 2009. Syynä on huoli Nicaraguan poliittisesta tilanteesta. Siinä on nähty merkkejä demokratian rapautumisesta ja maan luisumisesta yhä itsevaltaisempaan hallintoon.
Suomi ei lopeta kokonaan Nicaraguassa tehtävän kehitysyhteistyön rahoitusta. Jatkossakin maassa tuetaan kansalaisjärjestöjen yhteistyötä. Myös alueellisten ohjelmien puitteissa jatketaan yhteistyötä.