Artikkelikuva
Rungtiwa Chomklin haaveilee omasta hoitolasta.”Helsingissä thai-hieronnalla on

Thai-hieronnassa Esplanadilla

Rungtiwa Chomklin thai-hieronnalla on monipuolisia terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Esplanadin hälinä jää painavan rautaoven taakse. Kaikkialla palaa kynttilöitä, ja bambun varret vievät ajatukset Aasiaan. Siluetti Spa on Helsingin ylellisimpiä hoitoloita.

Vastaanottovirkailija pyytää kirjaamaan terveydentilan kaavakkeeseen.

Samaan aikaan hoitohuoneessa Rungtiwa­ Chomklin, 34, himmentää jo valaistusta hoitoa varten.

Nuorempana Chomklin ei olisi ikinä uskonut päätyvänsä Suomeen hierojaksi. Biokemistiksi valmistunut nainen opetti Chiang Main yliopistossa thaimaalaisopiskelijoille laboratoriotyöskentelyä.

”Sitten isäni sairastui ja halvaantui. Kiinnostuin perinteisestä thai-hieronnasta.”

Thaimaassa perinteinen hieronta on osa lääketiedettä, ja sairaaloissa potilaiden paranemista tuetaan hieronnalla.

”Oli palkitsevaa huomata, että hieroes­sani isän kivut lievittyivät. Se kannusti jatkamaan opiskelua.”

Valmistumisensa jälkeen Chomklin sai paikan terveyskylpylän johtajana.

”Työtä oli niin paljon, etten enää ehtinyt hieroa. Se oli sääli.”

Viisi vuotta sitten hän tutustui Thaimaassa vierailleeseen suomalaiseen Anttiin. Pari rakastui ja Chomklin muutti tyttärensä kanssa Helsinkiin.

Kemistin paikkoja olisi ollut tarjolla, mutta Chomklin halusi jatkaa hyvinvointialalla. Hän meni kosmetologikouluun ja aloitti suomen opinnot.

Sattumalta silmään iski työpaikkailmoitus: Siluetti Spa etsi thai-hierojaa. Chomklin haki – ja sai paikan.

”Olen valtavan onnekas, että sain ensimmäisen suomalaisen työpaikkani täältä.”

Chomklin on huomannut, että Suomessa monet yhdistävät thai-hieronnan seksiin. Myös hänen miehensä epäili, kannattaako Suomessa hakeutua huonomaineiselle hieronta-alalle, kun akateemisiakin vaihtoehtoja olisi tarjolla.

”Hän rentoutui vasta, kun pyysin hänet katsomaan tätä hoitolaa.”

”Nyt elätän koko perheeni tällä työllä, koska mieheni opiskelee vielä.”

Chomklin toivoo, että thaihieronnan terveysvaikutuksista puhuttaisiin enemmän. Hieronta ei ainoastaan poista stressiä, vaan laskee verenpainetta ja parantaa vastustuskykyä.

”Selkävaivoista kärsivät suomalaiset saisivat thai-hieronnasta paljon apua.”

Millaista se on?

Rungtiwa pyytää minua laittamaan jalat metallisaaviin. Kuuma vesi rentouttaa. Sen jälkeen nousen hierontapöydälle pelkät paperiset pikkuhousut ylläni.

Hän sivelee selälleni öljyä ja aloittaa veivaamiseni kehon pehmentämiseksi. Tätä Rungtiwa kutsuu ruotsalaiseksi hieronnaksi, mutta jestas, nainenhan taitaa seistä takareisilläni! Voimakkaat, mutta lempeät otteet vievät melkein transsiin.

”Tämä tekee kehon vastaanottavaisemmaksi”, hän perustelee.

Seuraavaksi saan pukea päälleni kalastajahousut ja silitetyn puuvillapuseron. Laskeudumme molemmat lattialle, kovahkolle patjalle.

Nyt ymmärrän, miksi thai-hierontaa kutsutaan laiskan miehen joogaksi. Rungtiwa vääntelee ja kääntelee käsiäni ja jalkojani mitä oudoimpiin asentoihin. Hän kippaa minut oman vartalonsa yli melkein siltaan. Nikamissa tuntuu, mikään ei silti satu.

Lopuksi hän jättää minut lepäämään. Suihkun jälkeen saan loikoilla kylpytakissa lepodivaanilla teetä ja pähkinöitä maistellen.

 

Rungtiwa Chomklin, 34
työskentelee hierojana Siluetti Spaassa.

Pohjoisesplanadi 35. , Helsinki

P. 09 25254200, www.siluettispa.fi

Hoito: alkuun ruotsalaista hierontaa, sitten perinteinen thai-hierontaa.

Kesto: 1,5 tuntia.

Hinta: 245 euroa.

Kenelle? Ylellistä kokonaiselämystä kaipaavalle. Kimppalahjaksi juhlasankarille.

 

Lue myös muista kansaivälisistä hoitoloista Helsingissä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!